Loitsu on viikossa vetristynyt huomattavasti. Siinä missä viikko sitten näytti liikkeessä että etu- ja takaosa on täysin eri koirasta, niin nyt alkaa vähitellen löytyä pituutta askellukseen molempiin päihin. Ollaan tässä viikon aikaan käyty hihalenkeillä joissa yritän saada Loitsun ravaamaan, kun kunnollinen ravi on monessa mielessä kuntouttava liikuntamuoto ja kaikkien koiranomistajien pitäisikin tarkkailla omaa koiraansa jotta ravia tulee riittävästi joka päivä.
Eilen Loitsu sai pentuhepulin ja juoksi hurjaa vauhtia rinkiä meidän pienellä takapihalla. Nurmi ja multa vaan lenteli kun suunta vaihtui. Harmi ettei kamera tai puhelin ollut lähettyvillä että olisin saanut hepulit videolle. Itsekseni hihittelin kun toisella oli niin hauskaa ja koko koira hymyili. Muffy yritti napata häntäkarvoista kiinni, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Lisäksi ollaan lämmitelty lihaksia Back On Track- verkkoiloimen alla muutamana iltana muutama tunti. Hierottu nyt omatoimisesti muutaman kerran ja meinasin lisätä hierontaa joka toinen päivä - joka päivä siihen saakka että jumit aukeavat. Alkupäivät annoin liikunnan tehdä alkuhommat lihasten aukomiseen.
Ruokavaliossa ollaan palattu normaaliin, joka meillä tarkoitta Brit Caren Adult Small Breed lamb&rice ruokaa. Nappulan lisäksi annetaan mitä kaapista löytyy, viikonloppuna se tarkoitti oikeata paistettua lihaa ja uunikasviksia. Joskus lisäys tarkoittaa Oscar Lemmikin Lihapullia, jotka on käteviä ottaa pakkasesta (kunhan vaan muistaisi ottaa ajoissa sulamaan...). Nyt palautumisajaksi ruokaan on lisätty B-vitamiinia ja magneesiumia, jotka eivät pahitteeksi aktiivisella koiralla olisi vähintään kuureina syöttää muutenkin. Kuurit voisi vuorotella nivelaineiden ja nutroliinin kanssa.
Myös pennuilta on tullut viestiä uusista kodeista. Sallista tuli Kipinä ja muutti sileäkarvaisen collie Rokin seuraksi. Salamasta tuli Piki. Pikillä on uudessa kodissaa kaverina sheltti Peni. Molemmissa kodeissa tuntuu vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittävän. Uusia aitoja huljia hassuhäntiä siis kasvamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti