Muffyn valmistautuminen kohti SM kisoja alkoi eilisillä treeneillä. Treeneissä tehtiin hyppyrataa jossa jos jonkinmoista ohjausta tuli kokeiltua. Rata ei ihan helppo ollut, mutta ennen taitoa loppui ohjaajan kunto... Vähän hitaasti Muffy lämpeni ja tuntui loppua kohden kulkevan paremmin, vai johtuiko sitten siitä että ohjaaja hidastui.
Tänään Muffyn valmistautumiset jatkuivat fysioterapiakäynnillä Hannelen luona. Hannelen mielestä liike on parempaa kuin aiemmin. Niitä samoja jumikohtia hoidettiin laserilla ja mobilisoitiin käsin. Oikea puoli on se jota Muffy enemmän käyttää. Mutta tilanne on ollut sama koko meidän fysioterapiassa käynnin ajan (noin 3 vuotta) ja muutoin Muffy on hyvässä kunnossa ikäisekseen (9,5v).
Painoa Muffylla 6,8 kg ja Netalla (henkisenä tukena mukana) 8,6 kg. Molemmat voisivat muutaman satagrammaa painoa pudottaa.
Netta ei tänä vuonna enää valmistaudu SM kisoihin, mutta on taas aloittanut kesän kuntokauden uintitreeneillä. Kaksi kertaa on nyt rannalla käyty ja muutaman viikon päästä Nettakin pääsee Hannelen syyniin.
31.5.2012
28.5.2012
Muffyn kesäterveiset kuvan muodossa
Muffy se on jo nauttinut ensimmäisistä aurinkoisista päivistä. Aurinkoahan voi ottaa jopa aamutuimaan kerrostalossa kun keittiön ikkunasta paistaa aamuauringon säteet lattialle.
Valokuvassa Muffy poseeraa ilta-auringon laskiessa kukkien edessä.
Agilityn SM ilmoittautumisaikaa on enää viikko jäljellä. Täytyy muistaa laittaa Muffyn ilmo yksilökisaan sekä ilmoittaa JATin joukkueet. Tikkakoskella mekin kisataan ja järjestellään kisoja koko kesäkuun viikonloppu.

22.5.2012
Netalla lisää lapsenlapsia
Netan molemmat tytöt saivat pentuja huhti-toukokuun vaihteessa.
Halmin blue merle tyttökolmikko syntyi 28.4.2012 (Kennel Funnytail). Halmin pennut ovat varattuja.
Hyrrän viisikko syntyi 12.5.2012. Pentueessa trikki ja merle urokset sekä kaksi trikki ja yksi merlenarttu. Hyrrän pentueessa muutama pentu vapaana. Pennut esivät reippaita ja harrastavia koteja. Lisätietoja voi kysyä Piialta Kennel Cloudgarden's.

21.5.2012
Agility Varkaus 20.5.2012
Muffyn kanssa kisattiin Varkaudessa kaksi kisaa, sekä Lotta ja Muffy yhden kisan.
Tuomarina Minna Räsänen
ohjaaja Lotta Mättö
F-kisa hr: hyl
ohjaaja Laura Mättö
E-kisa: hyl
D-kisa 0 (-3,55) 0 sij. 5./18
Tuomarina Minna Räsänen
ohjaaja Lotta Mättö
F-kisa hr: hyl
ohjaaja Laura Mättö
E-kisa: hyl
D-kisa 0 (-3,55) 0 sij. 5./18
5.5.2012
Nepsu näyttelyssä
Sateisena ja kylmänä toukokuun aamuna ajelimme kohti näyttelyä Lieksaan. Tuomarina näyttelyssä oli Soile Bister
Lieksa 5.5.2012 Soile Bister
Netta VET EH 1
Hyvä luustoinen, mutta hieman rungoton narttu, jolla varsin hyvä ylälinja. Hyvä pää ja korvat. Ilme voisi olla parempi. Niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa. Turhan pehmeä karva. Hyvä asentoinen häntä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Erinomainen luonne.
Tuomarin mielestä suurin osa näyttelyyn tullesita shelteissä oli kovin epävarmoja tai arkoja ja tarvitsivat lisää harjoitusta. Varsinkin uroksia näin kommentoi, kun niitä kerkesin kehän laidalta katsomaan ja kuuntelemaan. Sheltin tulisi olla reipas ja iloinen koira. Olenkin tyytyväinen että Netta esiintyi nätisti ja pöydälläkin seisoi omilla jaloillaan. Siispä ihan aiheesta annettu myös arvosteluun kommentit luonteesta.
Tiukka tuomaritäti jakoi 22 sheltille vain yhden SA:n! Myös arvosanoja hylätty, tyydyttävä ja hyvä käytettiin tarpeen mukaan. Ja tällä kertaa ei kauniille mutta epävarmalle sheltille niinvain saanutkaan ERIä.
Näyttelytkin ovat laji, jossa liikkeistä on etua. Niimpä lämmittelin ja venyttelin Netan ennen kehään menoa, muutkin voisivat kiinnittää tähän huomiota. Varsinkin tänään kun lämpötila oli +2 asteen tietämillä niin on koirat vähän kohmeessa jos ne suoraan häkistä kehään vie.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)