28.4.2015

Loikkari 3 vee

Lilli Loitsu Loikkanen täyttää tänään 28.4.2015 kokonaista 3 vuotta!


Viime viikon koirat lomailivat hoitopaikoissa kun omistajat lomailivat etelän auringossa. Netta annettiin hoitoon Villen vanhemmille, Muffy oli Taikan seurana. Loitsu oli alkuviikon Jarin luona Kettu kelpien seurana ja loppuviikon Eeviksen ja Nikon hoidettavana Kipinä ja Kerttu shelttien kanssa. Kaikilla oli mennyt viikko hyvin. 

Kiitos hyvistä hoitopaikoista!

14.4.2015

Rally-Tokon möllikisoissa Netan kanssa

Osallistuttiin Maanantaina 13.4.2014 Keski-Suomen Spitzit ry:n järjestämään Rally-Tokon möllikisoihin. Tuomarina mölleissä toimi Elli Kinnunen ja kisat järjestettiin Kodin Terran parkkialueella.

Osallistuttiin Netan kansa ALO luokkaan (myös mölliluokka olisi ollut mahdollinen). Tuomari antoi ohjeeksi tehdä mukavan kokeenomaisen treenin ja halutessaan sai palkata -1 p vähennyksellä per palkka. Koepaikka oli Netalle selvästi hallia helpompi ja se oli hienosti kuulolla. Päätin yrittää rataa ilman välipalkkauksia ja ottaa palkan sitten tarvittaessa käyttöön.

Suuntaa antava ratapiirrustus

Heti ensimmäisenä tehtävänä lähdön jälkeen oli meidän ongelmakyltti, eli koira maahan ja kierrä koiran ympäri. En saanut tehtävää onnistumaan eden namien avulla ennen rataa joten päätin suosiolla ohittaa koko kyltin (tästä tietysti -10 pistettä = väärin suoritettu tehtävä). Otettiin 1 kyltin kohdalla pelkkä sivulle istuminen ja jatkettiin eteenpäin.

Jännitin etukäteen kyltin 5 kohdalta alkanutta juosten osuutta kun pelkäsin että Netta nostaa juoksemisesta kierrokset ja alkaa haukkua ja hyppiä. Yllätyksekseni juosten osuus meini oikein hyvin. Kyltin 8 kohdalla en ollut ihan varma että teinkö kahden askeleen peruutuksen. Kyltillä 10 sivulle istuminen on ollut turhan vino (-1p) ja tehtävissä 2 ja 6 talutin on hieman kiristynyt (2 x -1p), näitä en itse huomannut.

Radan jälkeen en ollut varma tehtiinkö lainkaan kyltillä 5 vaadittavaa istumista ja menikö kyltti 8 omien askelten osalta pieleen, mutta aivan oikein ollaan kyltit näköjään suoritettu.


Pisteitä yhteensä 87 p ja kommettia "Hienosti ohjattua, innokasta yhteistyötä! Tervemenoa kokeisiin."

Netta oli ihana ja niin hienosti teki tehtäviä ja toimi hienosti koko radan ilman namipalkkaa. Suullisestihan rally-tokossa saa koko radan kehua ja niin ainakin yritin tehdä. Katsotaan jos mahdutaan kesän aikana johonkin ulkona pidettävään kokeeseen sillä hallit nostavat vireen heti liian korkealle.

12.4.2015

Mätsärissä

Käytiin Loitsun kanssa Laukaassa järjestetyssä mätsärissä 11.4.2015


Sijoitus pienten aikuisten punaisten 2.
Seisoa Loitsu malttaa jo erittäin hienosti, mutta liikkeiden esittämistä harjoitellaan edelleen. Nyt sentään pysyttiin jo neljällä tassulla.

11.4.2015

Taika kylässä


Taikalla on ikää nyt 14 vuotta ja 7 kk.


Minusta se on ikäänsä nähden melko hyvässä kunnossa, elämäniloinen ja pirteä touhottaja.


Se selvästi tykkäsi kun oli välillä uusia maisemia ja uusia tuoksuja haisteltavaksi. Sekä tutut koirakaverit.


Kuulo on viimeisen puolen vuoden aikana heikentynyt selvästi. Ihmisen puhetta ei tunnu enää kuulevan juuri lainkaan, mutta kavereiden haukkuminen kiinnittää sen huomion. Sydänvian takia nestettä on kertynyt jonkin verran. Laumassa meno meinasi välillä villiintyä niin että piti Taikaa oikein rauhoitella. Kynsien leikkauksen kanssa käytiin pientä vääntöä, mutta lopulta minä voitin taistelun ja kynnet leikattiin. Yritän operaation aina tehdä varoen, mutta luulen että etutassuissa on jonkin verran nivelrikkoa ja tassusta kiinnipitäminen tuntuu epämiellyttävältä. No vielä pahemmalta se tuntuu kun yrittää riuhtoa tassua. Korvatkin siistittiin nyppimällä ja korvat pienenivät taas söpöiksi shelttikorviksi.

10.4.2015

Pääsiäissunnuntain rekkaretki

Pääsiäissunnuntaina lastattiin klo kuusi aamulla kuski, apukuski ja kolme shelttiä rekan hyttiin ja otettiin suunta Imatran kautta kohti Helsinkiä.


Netta reissukonkarina nukkui välimatkat ja kiipesi apukuskin syliin aina kun hidastettiin vauhtia tarkkailemaan minne oikein on tultu.


Loitsu ja Muffy tarvitsevat selvästi vielä lisää kokemusta reissaamiseen, koska molemmat yrittivät sinnitellä hereillä pää pystyssä mahdollisimman pitkään.


Muffylta se taisi onnistua Imatralle saakka. Sieltä kun lastauksen jälkeen jatkettiin matkaa niin Muffy oli kääntänyt selän menosuuntaan ja nukkui tyytyväisenä pehmeällä pedillä.


Loitsu piti vahvia koko matkan Helsinkiin saakka. Hyvin sekin osasi rauhallisena penkkien välisessä tilassa tai sängyllä maata, mutta koko ajan piti tarkkailla tapahtumia.


Helsingissä apukuski ja koirat lastattiin henkilöautoon, jolla köröteltiin illaksi takaisin kotiin. 


Illalla hyvin huomasi kuinka Netta oli pirteä ja toimelias ja vaaleat taas kovin väsyneitä ja nukkuivat koko illan rankan reissun jälkeen.

1.4.2015

agi harkat

Jos eilen ei noudon opettelu mennyt ihan mallilleen niin tänään Loitsu päätti sitten yllättää. Teemana (takana)leikkaukset ja ne sujuikin älyttömän hienosti. Eiköhän me niitä joku päivä vielä kisoissa päästä käyttämään. Koiralle ja ohjaajalle jäi todella hyvä mieli näistä treeneistä!

toko 4

Harmittavasti viime viikko meni ohjaajan sairastellessa, joten tokonkaan kotiläksyjä ei juuri tehty. Muutama paikkamakuu kotona ja hallilla.

Neljännen tokokerta aloitettiin alokasluokkamaisella paikkamakuulla, eli kellotettiin se minuutti. Itse oli kohtuullisen lähellä koiraa, mutta saatiin kaksi hyvää minuutin makuuta aikaan. Makaa rauhallisesti, mutta tällä kertaa täytyi vähän katsella ympärilleen.

Toisena aiheena kapulan pito / noudon alkeet. Ensimmäisellä hetsauksella Loitsu ottikin kapulasta reippaasti kiinni ja hyvä että palkkaan vaihtoi. Sitten nousi kierrokset niin ettei vaan pystynyt kuin haukkumaan. Toisena tehtävänä oli koiran tarjoamisen kautta edetä vähitellen kapulan tökkäsystä eteenpäin. Tämä olikin sitten treenikenttä olosuhteissa kovin hankalaa. Jos kapula oli maassa niin loitsu tarjosi peruuttamista, namin etsimistä ja vahingossa tassulla kapulan liikuttamista mutta kuono ei meinannut kapulaan päinkään löytyä. Jos kapula oli kädessä niin tarjosi kämmeneen tökkäämistä, vaikka sellaista ei olla edes harjoiteltu eikä kapulakädessä ollut nameja. Kokeillaan tarjoamisen kautta uudelleen todella rauhallisella mielentilalla kotioloissa.

Kolmantena teemana oli kaukokäskyt ja takapalkka. Mietin haluako Loitsua ehdollistaa takapalkkaan, mutta eipähän tuosta mitään haittaakaan varmaan ole. Joten laitettiin kuppi koiran taakse ja istu-maahan vaihtoja tekemään. Nämähän meillä toimii jo oikein hyvin. Marian vinkistä olen Loitsulle heti alkuun opettanut maahanmenon hissinä ja siitä on saatu hyvät pohjat näihin vaihtoihin. Tyylinä takajalat paikoillaan. Tehtiin sitten liike sillä alokasluokan 3 metrin välimatkalla onnistuneesti.

Lopuksi askelsiirtymiä ja käännöksiä seuraamiseen. Tuota sivua ja seuraamista saadaan Loitsun kanssa tahkota vielä pitkään kun minusta se ei ole oikein ymmärtänyt koko juttua vielä. Kädellä pyöräytettynä perusasento löytyy.