31.3.2014

Funnytaileilla oli niin mukavaa

Keväisen sunnuntaipäivän kunniaksi saatiin sukulaisia vieraisille. Ensin vähän hilluttiin sisällä ja kun Manu liittyi mukaan niin lähdettiin Jyskänvuoren maisemiin lenkille. Kuusi shelttiä 7kk-11v painelivat sulassa sovussa metsässä. Varsinkin Loitsu ja Manu löysivät toisistaan hyvät leikkukmppanit ja kerrankin Loitsulla oli takaa-ajaja joka pysyi tuulispäänä kiitävän Loikkasen perässä. Mummoilla ei ole mitään toivoakaan ja ne onkin muuttaneet leikkityyliä niin että toinen jää polulle kytikselle.

Netta, Loitsu, Muffy, Halmi, Manu ja takarivissä Hollie

Kesä on Muffyn mielestä parasta aikaa, lämmintä ja aurinkoista. Takapihan terassilla olikin lauantaina ja sunnuntaina jo oikein hyvä keli pikku ruskealle nauttia auringosta.



25.3.2014

Ajatelkaa - treenattiin Loitsun kanssa itsenäisesti!

Niin tehtiin muuten viimeviikollakin. Eli käytettiin tänään tiistaina ennen alkeiskurssin koulutusvuoroa hallissa olevaa vapaata aikaa hyväksi. Ajattelin et treenataan pikkuisen pakkovalssia, niin osataan se sitten huomisissa ryhmätreeneissä. Lisäksi halusin tehdä pujottelua jona viime viikolla meinasin sössiä kokonaan. Näiden lisäksi meillä on menossa se keinun ja puomin tehotreenaus.

Pakkovalssi ei sitten oikein toimi. Loitsu tulee hyvin esteen ohi käteen, mutta ei käänny hypylle vaan ennemmin puree mua käteen. Vasemmalta esteen ohi toimii pikkuisen paremmin. Pujottelussa kahdeksan keppiä ja neljä ohjuria, eli keskellä kaksi ohjuria poissa. Pujottelu sentään toimi oikein hienosti ja vauhdikkaasti.

Ensimmäisen keinusuorituksen teki taas aika vauhdilla ja pikkuisen säikähti. Seuraavilla kerroilla teki sitten varovaisemmin, mutta teki kuitenkin joten kyllä tuo keinukin varmaksi saadaan kunhan vielä treenataan. Keinun ja puomin erottelu on selvästi kehittynyt koska tänään meni heti ensimmäisen puomin toiston ilman himmailuja ylösmenolla.

13.3.2014

Loitsun kanssa agilitykurssilla

Osallistuttiin Loitsun kanssa ensimmäiseen kunnolliseen ulkopuolisen pitämään agilitykoulutukseen sunnuntaina. Kouluttajana toimi Jenna Caloander Tmi Minimonsin.

Ratapiirros saatiin muutama päivä enne koulutusta ja se sisälsi 24 estettä. Tutustumisessa kävin kyllä koko radan läpi, mutta keskityin alkurataan 1-13 ja sitä sitten työstettiinkin treeneissä. Ensimmäiseksi Jenna hieman kyseli koiran iästä ja taustoista ja sen jälkeen katsoi menoa ensimmäisillä esteillä.

Työstettiin enimmäkseen Loikkasen takaakiertoa ja lähettämistä takaakiertoon. Lähti häkellyttävän kaukaa hakeutumaan takaa kiertoon, mutta vauhdin hurmassa tahtoi kiertää koko esteen. Ensimäisellä kerralla melkein jähmetyin suu auki ihmettelemään kun se oikeasti lähti sinne esteelle. Siis mehän ollaan harjoiteltu takaakiertoa syksyllä muutama toisto ja ne ei juuri sujuneet niin tammikuussa lenkillä sitten puunkiertoja ja sen jälkeen pakkastreeneissä kerran oikeita takaakiertoja. Silloin kyllä jo huomasi että kehitystä oli tapahtunut. Takaakierrossa pitää vielä vahvistaa, että tulee myös hypyn yli ilman erillistä käskyä tai suhinaa. Kurssilla käytin suhinaa koska sai Loitsun kokoamaan ajatukset ja hyppäämään.

Toinen työstettävä asia oli sylkkäri. Sitä on harjoiteltu ihan yhtä vähän kuin takaakiertoa. No ollaanko me jotain tuon enempää harjoiteltu??? Paitsi sitä paikallapysymistä! Sylkkärikin toimi todella pienellä vihjeellä ja olisi hyvinkin toimiva ohjaus Loitsun kanssa. Suurempi kompastuskivi olikin sitten kymppi esteen päällejuoksu. Se ei ole minun lemppari, mutta kai se on opeteltava niin omaan kuin Loitsunkin selkärankaan saakka. Meillä ei nimittäin ole muuta mahdollisuutta suoriutua nopeista S-mutkista tai välistävedoista. Vanhanaikaisilla vedoilla en pääse itse tarpeeksi lujaa ja puolivalssit ne vasta hitaita ovatkin. Treeniä siis tähän!!

Videotakin otettiin mutta on vielä kamerassa purkamatta. Toivottavasti saan sieltä blogiinkin asti jonkun pätkän näytille.

Keskiviikkona treenattiin sitten oman treeniryhmän kanssa mun suunnittelemaan S-mutka treeniä. Tässäkään ei päällejuoksu onnistunut ja otin siitä sitten muutaman kerran alkeistreeniä. Muutaman kerran tehtiin muuta osaa radasta (#6-13) jossa putkien kautta S-mutkaan jossa ohjaaja valssaa ensimmäisen ja toisen esteen välistä. Tarkkaan piti tönäistä kolmannelle ja sen jälkeen olevalle muurille.

Toisella kierroksella tehriin pujottelutreeniä kuudella kepillä ja ohjureilla. Ensin toisto kepeille ja toinen toisto muurin takaa. Sen jälkeen toistoja vauhtilla hyppy-hyppy-muuri-kepit (#11-14) jolloin tulovauhti kepeille oli kova. Muutamalla toistolla leikkasin takana kepeillä. Jokaisella toistolla pyrin lisäksi juoksemaan keppien ohi. Selvästi pää kehittynyt ja nyt pystyi kokoamaan itsensä kepeille vauhdista (edellisellä kerralla tammikuussa ei  mitään toivoa). Yhden kerran juoksi ohi kun oikein vedätin ja olin jo itse ohittanut ensimmäisen keppivälin enen Loitsua.


3.3.2014

3 näkevää koiraa

Tänään starttasi auto tasan kello kuusi kohti Lahtea ja silmälääkäri Pärnästä. Olin varannut Netalle ja Loitsulle tarkastusajan viralliseen silmätarkastukseen, Muffy matkaili sitten mukana ja kiltisti kun kysyin että voitaisko katsoa miten paljon mummo vielä näkee niin katsottiin se sitten epävirallisesti.

Loitsu (1 v 10 kk) aloitti ja hyppäsi lääkärin kehotuksesta itse hoitopöydälle. Terveet silmät, maininnalla yksi ylimmäräinen ripsi.

Netta (10 v 7 kk) seuraavana, kaavakkeeseen merkittiin myös terveet silmät. Suullisesti joitain pieniä vanhuuden tuomia muutoksia silmissä näkyvissä, mutta ei siis silmäsairautta joka kaavakkeeseen merkittäisiin.

Muffyn (11 v 1 kk) pyysin tarkistamaan sen 2,5 vuotta sitten saaman PRA epäilyttävä ja noin vuosi sitten kennelliiton silmäpaneelista saadun retinopatia epäilyttävä diagnoosin takia. Molemmat koodit tarkoittavat jonkinlaista etenevää verkkokalvon rappeumaa ja lopulta aiheuttava sokeutumisen. Tarkastuksen tulos, että Muffy näkee erinomaisesti. Lääkäri hieman ihmetteli sen saamia diagnooseja ja jos olisin halunnut niin oltaisiin voitu täyttää kennelliiton lomake terveistä silmistä. Ei sitten täytetty, koska enhän minä itsekkään usko jos jollain on sekaisin terveitä ja sairaita lausuntoja koiranetissä... Minulle tärkeintä että Muffyn näkökyky on kunnossa ja voidaan rauhassa jatkaa metsälenkkejä ilman että tarvitsee pelätä että Muffy sokeana/huonolla näöllä johonkin törmäisi.

Samalla reissulla käytiin taas puntarilla: Netta 8,2 kg Loitsu 8,0 kg ja Muffy 6,4 kg