29.3.2016

Vihdoin taas tokoharkkoja Loitsun kanssa

Alkuun paikalla istuminen 1 min. Ei ongelmia ennen kuin Elli aiheutti häiriötä joka kaarsikin vähän liian lähelle Loitsua ja Loitsu katsoi parhaaksi väistää. Tuli hieman kiertäen minun luo. Kävin jättämässä Loitsun uudelleen samaan paikkaan ja istui siinä nätisti loppuajan. Koiralta ihan oikea ratkaisu jättää paikkakäsky kun tuli suuri häiriö.

Toisena harjoiteltiin alokasluokan hyppyä. Otettiin oikein liikkuroituna koska itse liike on aika lailla hanskassa. Hienosti meni myös liikkurin kanssa. Toisena harjoituksena otettiin hypyn poimimista vaikka se ei olisikaan ihan suorassa linjassa koiran ja ohjaajan välissä. Elli palkkasi toiselta puolen ja minä toiselta. Hienostihan agilitykoira hypyn haki :)

Kolmantena treeninä merkin kiertoa. Kierto onnistuu noin 3 metristä, mutta pienenä ongelmana lähtöhaukahdus. Palataan hieman matkassa lähemmäs merkkiä ja tarjoamisen kautta naksuttelen hiljaiset toistot. Lisään aika äkkiä käskyn mukaan tekemiseen, jotta tulisi ajatus hiljaisesta kiertämisestä vaikka luvalla sinne lähdetäänkin.

21.3.2016

Mitäs sitten?

Shelttejä asustelee kotona taas kolme kappaletta, kun Kipinän matka jatkui uuteen kotiin Vaasan seudulle. Kipinän muutto oli jo sovittu kun se meille muutaman viikon hoidolle tuli. Ja ihan hyvä että oli sovittu, koska kolmannella viikolla en enää olisi siitä välttämättä luopunut. Onneksi kuulen Kipinän kuulumisia jatkossakin todella usein ja pääsen sitä myös katsomaan.

Ensimmäiset päivät ovat uudessa menossa tuntuneet sujuvan ihan hienosti vaikka suuri muutos koiralle onkin muuttaa aikuisesta ja koirallisesta perheestä lapsiperheen koiraksi. Seurataan Kipinän kotiutumista ja toivotaan että mitään ongelmia ei ilmene. Uudessa perheessä Kipinä vaikuttaa jo nyt rakastetulta jäseneltä.

Viimeiset puolitoista viikkoa on neljän sheltin lisäksi mennyt taas sairastellessa. Viime viikolta jäi väliin kaikki. Niin tiistain tokotreenit, kuin keskiviikon agilitytkin ja torstain kouluttamiset. Poskiontelotulehdukseksi lääkäri sen taisi nimetä, mutta kyllä teki myös hengittäminen vaikeaa ja viikko sitten tuntui että kuolema tässä tulee. Isä tulikin alkuviikolla muutamaksi päiväksi minun avuksi ja lenkitti harmaata kaksikkoa kerran tai kaksi päivässä vähän pidemmän lenkin ja minä kävin mummojen kanssa metsässä pienellä ja rauhallisella haisteluretkellä. Nyt kunto on aika pohjalukemissa ja kroppa vieläkin väsynyt, mutta tauti alkaa olla voitettu joten pikkuhiljaa taas kuntoa kohottamaan ja koirien kanssa touhuamaan.



7.3.2016

Loikkaselle toinen LUVA ykkösistä

Lauantaina 5.3.2016 kisailtiin taas Jattilassa JATin järjestämissä kisoissa. Tuomarina mukava Tuomas Berglund.

Ensimmäiseltä agilityradalta nolla tulos ja toinen LUVA 1-luokasta, sijoitus 2.
Tulos 0 (-16.18) sij. 2./7 (nopeus 4,28 m/s)

Toisella agilityradalla pari pelastusta ja ohjattavana melkein räjähtävä koira. Ihme kyllä maaliin päästiin vitosella ja sijoitus 3.
Tulos 5 (-7.30) sij. 3./8 (nopeus 3,51 m/s)
Hyppärillä ohjasin rennosti ja turhia varmistelematta, mutta myöskään turhaan koiraa kuumottamatta. Meno tuntui hyvältä vaikka kaksi rimaa tippui. Tulos kymmenen ja sijoitus 3.
Tulos 10 (-18.17) sij. 3./7 (nopeus 5,20 m/s)

3.3.2016

Loitsun tokotreenit vk 9

Kiireisen ja tekemistä täynnä olevan päivän päätteeksi käveltiin Loitsun ja Kipinän kanssa Haukkuvaaraan (22 min) Loikkasen tokotreenejä varten. Kipinä lähti mukaan ihan seuraneidiksi ja kuluttamaan loputonta energiaansa ainakin kävelemällä. Turha tuohon noin lähelle on treeneihin autolla lähteä kun samalla saa hyvän lämmittelyn koiralle (vaikka ei tokoa varten ihan niin perusteellisesti tarvitse lämmitellä...) ja turhat patoumat Loitsulta purettua liikkumalla.

Ensin paikallaoloa samaan aikaan kun koutsi selitti kolmen pisteet treeni-ideat. Kerran Loitsu nousi paikkamakuusta kun olin siitä kovin sivussa ja kenotti massa hassusti. Palautin sen paikoilleen ja otin itselleni hieman paremman paikan kentällä niin että Loitsu sai maata suorassa kun piti kontaktia minuun. Palkkasin muutaman kerran maahan namilla ja muutaman kerran kehuilla. Nyt pysyi hienosti ja makasi rauhallisesti. Lopuksi siirryin seisomaan koiran viereen ja palkkasin vielä muutaman kerran maahan, ettei ala ennakoimaan sivulle nousemista.

Seuraamisharjoitus lähti käyntiin ihan hyvin kun aloitettiin käännöksillä oikealle. Kun vaihdettiin käännöksen suunnaksi vasen niin Loitsu alkoi väistämään minua :( Yritin myös suoraan seuraamista eikä paikka pitänyt yhtään. Sivulle tuli nätisti ja tiiviisti, mutta heti kun lähdin liikkeelle pudotti kontaktin jopa namiin nenän edessä ja väisti 30 cm sivuun. Ei sitten tehty lainkaan käännöstreeniä vaan yritettiin saada Loitsu tarjoamaan oikea seuraamisasentoa ja joustettiin vähän tiiviydestä. Paineistui jonkin verran ja kokeiltiin apuna puolikkaita putken pätkiä eli pumpereita ohjaamaan Loitsua sivusuunnassa. Hauska kun koiran moodi muuttui täysin ja nyt yritti itse löytää sitä juttua mistä palkka tuli. Ehkä olisi pitänyt kaivaa naksutin kun sillä on minulle helpompi merkata oikea käytös. Vasemmasta kädestä palkan antaminen ontuu vielä kovin ja eilen meinasi sormet mennä Loitsun kitaan. Tuli mieleen että täytyy treenivarustukseen kaivaa jo hylätty i-click naksutin koska siinä on huomattavasti hiljaisempi ääni, jolloin se häiritsisi treenikavereita vähemmän.

Koska seuraamista ei voi koko tuntia treenata niin otin sitten välillä liikkeestä maahanmenoa kulkien itse peruuttamalla ja sivuttain. Hienosti menee maahan kun katsoo että on kuulolla kun käskyn antaa. Yhden hitaan maahanmenon jätin palkkaamatta.

Katsottiin kouluttajan kanssa myös kapulanpidon alkeita, tai oikeastaan haluttaisiin saada Loitsu tarjoamaan kuonon laittamista kädelle ja pidentää kestoa. Loikkanen kun on vähän tökkäilijä kaikessa tekemisessään ja kesto puuttuu. Lopuksi yksi luoksetulo, jossa palkkasin suoraan liikkeeseen. Jää hyvin odottamaan käskyä, eikä reagoinut kouluttajan käskyyn. Itselle on vaikea muistaa, että anna ensin käsky ja ala vasta sitten kaivamaan palkkaa taskusta ja liikkumaan karkuun.

Tällä kerralla huomasin että nopesasti Loitsun häiriönsieto on kehittynyt säännöllisillä valmennuskerroilla. Nyt pystyin pitämään sitä alku treeneissä irti vaikka pienellä kentällä meitä oli samaan aikaan kolme koirakkoa. Lisäksi aidan takan oli agilitytreenit käynnissä. Seuraavien viikkojen aiheena mielentila ja luotto seuraamiseen ja vasta sitten työstetään lisää käännöksiä.

2.3.2016

Kipinän seikkailut 2.0


Kipinä, Kipsu, Hipsu, Pipinä muutti meille viimeviikon perjantaina.


Elo neljän koiran laumassa on sujunut melko rauhallisesti vaikka kerkesi Kipinä jo rajojaan Netan kanssa testailla...


Lenkkeillessä kyllä huomaa eron kolme ja neljän koiran välillä, varsinkin kun on kaksi virtaista ja kaksi mummelia matkassa, mutta siitäkin on selvitty.