Loikkanenhan on alkanut vasta viimeisen kuukauden aikana vähän treenailemaan agilitya. Neiti on olllut pennusta saakka sen verran vilkas, että ollaan tässä ensin keskitytty monen muun jutun hallintaan. Lisäksi minähän olen aika laiska opettamaan juttuja ja temppuja. Minulle on tärkeintä että koira on mukavaa seuraa ja osaa suunnilleen käyttäytyä kotona ja reissussa suht asiallisesti. Niimpä Loikkanen on matkaillut monessa mukana tämän ensimmäisen vuoden. Ollaanhan me lisäksi opeteltu noita perusjuttuja kuten istuminen, maahanmeno, vähän paikallapysymistä, luoksetuloa, näyttelyseisomista, tassunantoa yms.
Reissuja Loikkanen on tehnyt ainakin Turkuun, Helsinkiin, Tampereelle ja Mikkeliin, sekä tietysti useamman kerran myös Varkauteen. Hotellissa ja kavereilla on yövytty sekä matkustettu omalla autolla, sekä raitiovaunulla, paikallisbussilla ja junalla.
Agilityn perusteita on tehty vierailemalla Jatin hallilla ihan pennusta saakka, mutta ollaan keskitytty lähinnä hallilla leikkimiseen ja noiden perusjuttujen hallintaan myös muualla kuin kotona. Maaliskuussa käytiin Ulla Kaukosen hyppykurssilla ja sen jälkeen ollaan hyppyjuttuja joitakin kertoja tehty. Huhtikuussa aloitettiin pujottelun opettelu, putkea menty muutamaan kertaa, aiemmin naksuteltu pöytää ja irtorengasta.
Kontaktien suoritusmenetelmä on ollut pitkään pohdinnan alla. Keinun suorituksen näen silmissäni: Loikka juokseen vauhdilla pitkälle keinun päähän, siis ainakin puoleen väliin kontaktia, keinu tulee alas ja koira saa samantien jatkaa matkaa.
Puomin kanssa olen päätynyt normaaliin pysäytyskontantiin, sillä en usko että pystyn pitämään tai palkkaamaan juoksukontakteista onnistuneesti ja pitämään kriteeristä kiinni palkkauksen kanssa. Lähinnä se, että pystynkö naksulla tai muulla päättämään onnistuneen suorituksen merkkaamisen siinä sadasosasekuntilla? Eli siis 2on-2off asentoon on puomilla päädytty ja sitä vähitellen aletaan laatikkomenetelmällä treenaamaan.
Mutta entäs Aa? Aalle voisi askellus osua melko luontaisesti juoksemalla kontaktille, varsinkin kun Loitsun loikat ovat melko pitkiä. Mutta onko kuitenkin parempi ottaa samanlaiset suoritustavat kontaktiesteille vai onko sillä merkitystä että jokainen kontakti suoritetaan eritavalla (keinu-puomi-aa)? Onko juoksu Aa ollut pidemmän päälle toimiva ja kuinka sitä on vahvistettu treeneissä?
Tuleeko Loitsusta edes agilitykoiraa? Eiköhän siitä tule ;) Luustokuvaus on kuitenkin ajankohtainen tässä kesän aikana. Hali sisko oli jo valaisussa käynyt ja siellä ainakin on terveeltä näytetty.
27.5.2013
26.5.2013
Agi Varkaus
Muffyn kanssa kisoissa Varkaudessa. Tuomarina Minna Väyrynen
A-kisa : HYL
B-kisa 0 (+4,38) 4,38 sij. 6./23
C-kisa 5 (+6,21) 11,21 sij. 10./23
Ensimmäisellä radalla oli jo vitonen puomin kontaktilta alla, kun Muffy vähän irtosi ennen toiseksi viimeistä estettä väärälle hypylle. Toisella radalla siis nolla, mutta koska ihanneaika oli laskettu etenemän 3,7 m/s mukaan ja ratakin mitattu aika tiukasti niin ei Muffy tuommoiseen enää ehdi millään. Minusta ihan hyvä rata. Kolmannella radalla virhe pujottelusta ja korjauksesta sitten yliaikaa vähän enemmän kuin edellisellä radalla.
Tänään Lotta kisasi Tepon kanssa. Tuomarina Minna Väyrynen
A-kisa: 0 (-4,85) 0 sij. 3/6
B-kisa: 5 (+11,40) 16,40 sij. 5./6
C-kisa hr: HYL

18.5.2013
Agi Laukaa ja Sorsasalo
Kisattiin Muffyn kanssa Laukaan kisoissa ja tällä kerralla testissä oli Royal Canin Energy. Energialisää lähdin kokeilemaan, koska Muffy on kevään aikana kulkenut ensimmäisellä radalla hyvin, mutta hyytynyt täysin toiselle radalle. Ilmeisesti ikä tekee sen että palautuminen on hitaampaa. Iälle kun ei voi mitään, niin seuraavat mietittävät asiat olivat tietysti koiran liikuttaminen sekä ruoka. Testataan tätä tuotetta vielä seuraavissakin kisoissa, mutta tämän päivän perusteella vaikutti hyvältä, Muffy nimittäin kulki hyvinkaikissa kolmessa startissa.
Tuomariharjoittelijana Timo Teileri ja valvovana tuomarina Rauno Virta. Radat olivat Timon käsialaa ja erittäin tykätyt, vauhdikkaat radat joissa omat haastavat kohtansa.
A-kisa: 0 (-1,36) 0 sij. 4./10
B-kisa: HYL
C-kisa hr: 5 (+6,35) 11,35
B-kisassa ennen hylkäystä ehti tippua yksi rima takaakierrossa. Hylkäys tuli kun piti kiertää puomin alla olevaan putkeen, mutta olin itse liian edellä joten liike ei vienyt puomin pään ohi vaan Muffy kaarratti suoraan puomille. C-radallaMuffy meni poikittain olevan hypyn nro 15 ohi ulkokautta. Lähti siis hypyn taakse, mutta ei tullutkaan yli. Siinä vähän säädettiin niin aikaakin kului.
Samaan aikaan Lotta oli Tepon kanssa kisaamassa 1-luokan kisoissa Kuopion Sorsasalossa samantapaisin tuloksin.
Tuomari: Tuomo Pajari
A-kisa: HYL
B-kisa: 5 (6,58) 5 sij. 3/12 nopeus 3,49
C-kisa hr: 0 (-3,40) 0 sij.2/8 LUVA nopeus 3,58
16.5.2013
Toukokuun fyssarikäynti
Vielä eilen arvoin että kenet vien Hannelen käsittelyyn. Aamulla matkaan lähtivät Netta ja Muffy ajatuksella että kerron Netan hoitokerrat viime käsittelyn jälkeen sekä voidaan katsoa liikkeitä ja vähän kopeloida pöydälläkin, mutta pääasiallisesti hoidettavana olisi Muffy jolle ei osteopaatti aikaa ole varattuna.
Ympyräliikkeessä molemmilla näkyi toiseen suuntaan vähän kulmikkuutta. Pöydällä Netta edelleen selvästi kierossa vasempaan, Muffy aikalailla suorassa.
Tällä kertaa Muffy antoi edellisiä kertoja rauhallisemmin hoitaa itseään. Kirein kohta oli vasemman etujalan hartioissa ja hieman kireyksiä molemmissa takajaloissa, mutta pääsääntöisesti Muffy oli hyvässä kuosissa.
Netta painoin 8,4 kg eli vielä jatketaan laihista vähän ja Muffy 6,6 kg.

14.5.2013
Kesäterkkuja
Selvästi kesä saapunut Jyväskyläänkin. Jo useampana päivänä ollaan Muffyn kanssa nautittu auringosta ja lämmöstä takapihalla. Netta syönyt luita ja Lotsu kuunnellut pihan lasten menoa aidantakana.
12.5.2013
Agi JAT 12.5.2013
Perinteiset äitienpäiväkisat Jattilassa. Tällä kertaa perinteestä poiketen kisasi vain kolmosluokkalaiset. Tuomarina Minna Räsänen
A-kisa: HYL
B-kisa hr: 5 (+6,xx) 11,xx sij. 5.
Ekalla radalla Muffylla oli draivi todellakin päällä. Harmittavasti lähti "kuuta kiertävälle radalle" radan keskivaiheilla aan jälkeen. Olin kyllä huomioinut kohdan, mutta radalla sain niin hyvin irrottua sivusuunnassa että ajattelin sen riittävän enkä antanut hallinta käskyä lainkaan. No eipä Muffy tainnut virhettä huomata ja lujaa juostiin loppuun saakka.
Toisella radalla taas kerran huomasin että tahmatassu iskenyt. Nyt täytyy oikeasti miettiä onko Muffyn kunto (ja ikä) sellainen että kestää vain yhden radan päivässä vai voidaanko ratojen valmistautumista muuttaa tai energiaa ravinnokautta saada ratojen välillä lisää.
Vaikka aamulla herätessä ei kisafiilis ollut oikein kohdallaan, niin äkkiä se hallille saavuttaessa kuitenkin löytyi. Lämmin kesäpäivä, lyhyt kisamatka ja mukavaa kisaseuraa.

11.5.2013
Vähän märkäähän siellä mätsärissä oli - kuvia
Mätsärin aikaan satoi vettä enemmän tai vähemmän, mutta kuvista näkyy kuinka hienosti Loikkanen osasi kehässä poseerata :)
Lisää kuvia löytyy Tiinan kuvakansiosta tässä linkki
9.5.2013
Kaikki kolme kotona ja helatorstain mätsärissä
Muffy palasi Varkauden reissultaan kotiin tiistaina, kun Lotta kavereidensa kanssa ajeli Jyväskylään pääsykokeisiin.
Tiistaina sitten samantein otin harjan ja sakset käteen ja nautin kauniista aurinkoisesta ilmasta trimmaamalla koirat takapihalla. Tassukarvat rehottivat kaikilla ja varsinkin Muffysta lähti kauheasti irtokarvaa. Nyt on kolme siistiä neitiä kotona.
Tänään helatorstaina käytiin Loikkasen kanssa mätsärissä tarkoituksena testata kuinka kehäkäyttäytyminen on hallussa vai onko meno ihan päätöntä (kuten puolivuotta sitten). Ensimmäinen kierros meni vähän harjoitellessa, mutta punainen nauha kuitenkin saatiin. Lopulta voitettiinkin sitten pienet punaiset aikuiset ja sijoituttiin BIS kisassa kolmanneksi. Ensi viikolla saadaan palkintona olleet kolme poserauskuvaa sähköpostiin joten laitan teille muillekin kuvia sitten näytille vesisateessa hienosti esiintyneestä neidistä. Kyllä minä vielä viimeisiin kuviin vähän harjaa turkille näytin jottei aivan vesisaaviin pudonneelta näyttäisi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)