Lauantai aamuna Netta kulki kolmella jalalla eikä juuri pystynyt astumaan oikealle etujalalle. Pikainen tutkinta ja aristusta ranteessa tai anturassa, ulkoilua sen verran että tarpeet sai tehtyä, kipulääkettä suuhun ja käsky ottaa rauhassa päivällä.
Iltapäivällä koulutuksesta tullessani käytin Nettaa yksinään metsässä nuuskuttelemassa ja tuolloin jalalle pystyi jo astumaan ja olikin ennemminkin työ pitää mummon meno rauhallisena.
Sunnuntaina ei ontumisesta ollut enää jäljellä kuin pienen pieni epäpuhtaus enkä antanut enää kipulääkettä jotta osaisi ottaa rauhallisesti.
Tänään maanantaina ollaan lenkkeilty jo normaalisti ja uimassakin käytiin kun säät vielä suosivat. Itsekin pulahdin toista kertaa tänä kesänä. Loitsu on kyllä hirmuinen uimamaisteri ja siellä me järvessä esitettiin kuviokelluntaa kun Loikkanen uida pörräsi mun ympärillä.
Huomenna pitää aamusta taas tarkkailla miltä Netan tassu vaikuttaa tämmöisen aktiivisemman päivän jälkeen.
25.8.2015
21.8.2015
Laiskaa aktivointia
Hellepäivinä koirien lenkitys on ollut laiskaa ja (Netan) energiaa on yritetty kuluttaa erilaisilla puuhapalloilla ja aktivointileluilla takapihalla. Loitsu ja Muffy pikkuisen testailivat leluja ja pyörittelivät helpot namit ulos, mutta sinnikkyys loppui aika nopeasti kun palkka ei tullutkaan heti. Netta taas on jaksanut lelujen kanssa touhuta selvästi sinnikkäämmin.
Rapsutuksia voi hakea näinkin...
9.8.2015
Tulos ja palkintoja
Lauantaina hypättiin Maaritin ja Manun kyytiin kohti Varkauden hyppyrataa.
Loitsu heitettiin Manun seuraksi takakonttiin eikä kummallakaan koiralla ollut siihen mitään sanomista. Muutaman kilometrin jälkeen korvatkin hävisivät takapenkin takaa kun kisaajat kävivät lepäämään.
Kisakaverit medi 1: Loitsu 3v, Manu 2v |
Tuomarina Salme Mujunen
Tulos 15 vp, sij 1.
Eka virallinen tulos ja ekat palkinnot!
7.8.2015
Mulla on hengailukoira!
Tällä viikolla piti palata taas yliopistolle artikkelia kirjoittamaan. Se kesä kuitenkin tuntui tulevan juuri samaan aikaan, joten keskiviikkona pakkasin repun täyteen tavaraa, kävin evästä matkalta ja muutaman artikkelin työpöydältä ja suunnattiin Mattilanniemen nurmikolle nauttimaan auringosta ja lukemaan.
Tänään jatkettiin Loitsun kanssa oman artikkelin kimpussa samaisella nurtsilla vähän pienempien eväiden ja tietokoneen kanssa.
Ei me nyt ihan koko päivää kirjoitettu vaan välillä vähän leikittiin, tokoiltiin. Tuntuipa hienolta kun Loitsu keskittyi tekemään minun kanssa, eikä kävelyteillä liikkuneet ihmiset häirinneet sitä. Pystyi jopa hakemaan lelua monta kertaa joka on yleensä vaikeaa uusissa paikoissa.
Lopuksi Loitsu sai pulahtaa uimaan. Loitsulle kelpaa melkein ranta kuin ranta uimiseen, kun Netta tarvitsee sellaisen hienoa hiekkaa olevan matalan rannan.
Maanantaina agilitytreeneissä huomasin että Loitsulla on valeraskaus. Muita oireita en ole huomannut kuin että maitoa tulee ylimmistä nisistä. Tätä esiintyi jo ennen pentuja joten ei ole uusi asia. Muutoin on ihan oma itsensä. Ei hoida leluja (pentuja), ei hae paikkaansa laumassa ja tekee agilitya ihan niin innokkaasti kuin muulloinkin.

2.8.2015
Shelttiuimareita
Loitsu on löytänyt uimisen ilon. Yritän nyt pari kertaa viikossa käyttää Netan ja Loitsun uimassa kun vedet ovat uintikelpoiset. Ei anneta haitata vaikka ilma ei aina olisikaan auringontäyteinen.
Kuvassa Netta tämän päivän uinnin jälkeen jaloittelemassa venerannassa. Taustalla näkyy viime vuoden asuntomessualueen Maailmanpylväs.
Loitsun uimista ei haittaa pienet tyrskyt vaan lelua haetaan pitkältäkin matkalta useita kertoja.
Muffy uskaltaa haukkua rannassa ja kahlata niin että mahakarvat kastuu. Sen pidemmälle sitä ei houkuteltua saa. Jos Muffy huomaa että se meinataan kantaa veteen niin silloin se ottaa ja lähtee karkuun. Kyllähän Muffy pinnalla pysyy eli uida se osaa, mutta koska ei siitä tykkää niin saa kannustaa muita uimareita rannalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)