Tänään jatkettiin Loitsun kanssa oman artikkelin kimpussa samaisella nurtsilla vähän pienempien eväiden ja tietokoneen kanssa.
Ei me nyt ihan koko päivää kirjoitettu vaan välillä vähän leikittiin, tokoiltiin. Tuntuipa hienolta kun Loitsu keskittyi tekemään minun kanssa, eikä kävelyteillä liikkuneet ihmiset häirinneet sitä. Pystyi jopa hakemaan lelua monta kertaa joka on yleensä vaikeaa uusissa paikoissa.
Lopuksi Loitsu sai pulahtaa uimaan. Loitsulle kelpaa melkein ranta kuin ranta uimiseen, kun Netta tarvitsee sellaisen hienoa hiekkaa olevan matalan rannan.
Maanantaina agilitytreeneissä huomasin että Loitsulla on valeraskaus. Muita oireita en ole huomannut kuin että maitoa tulee ylimmistä nisistä. Tätä esiintyi jo ennen pentuja joten ei ole uusi asia. Muutoin on ihan oma itsensä. Ei hoida leluja (pentuja), ei hae paikkaansa laumassa ja tekee agilitya ihan niin innokkaasti kuin muulloinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti