29.4.2016

Tiistain tokoilut ja keskiviikon aksailut

Tiistaina taas vuorossa tokovalmennus. Tällä kertaa päästiin perehtymään tunnistusnoudon alkeisiin ja kouluttajan kanssa katsottiin jääviä liikkeitä, eli Loitsun kohdalla liikkeestä maahanmenoa.

Alkuun pikkuisen seuraamista, joka näköjään paranee koko ajan. Vielä en ole kovin montaa käännöstä vasemmalle ottanut kun olen yrittänyt saada seuraamisen ilmettä rennommaksi ja Loitsulle seuraamisajatusta selvemmäksi.

Sitten niitä maahanmenoja. Luoksetulosta maahanmeno onnistuu aikalailla hyvin ja nopeasti. Samoin itse maahanmeno on varman ja nopea. Seuraamiseen yhdistettynä taas maahanmenot eivät aina onnistu kun itse seuraaminen aiheuttaa Loitsulle painetta ja epävarmuutta. Tällä hetkellä tehdään siin maahamenoja ihan erikseen ja erilaisissa tilanteissa ja seuraamista erillisenä.

Tunnistusnoudossa koiran pitää kapuloiden joukosta siis noutaa se ohjaajan oma kappula pelkän hajun perusteella. Tässä ensimmäisessä harjoituksessa laitettiin ohjaajan kapula pakastusrasiaan jossa oli kannessa reikä. Koira sai palkan kun se nuuskutti reikää. Kun tästä oli palkattu niin lisättiin mukaan toinen ryhjä rasia ja taas palkattiin kun nuuskutti ohjaajan kapulan sisältämää rasiaa. Loitsua ei oikein hyvin saatu nuuskuttelemaan vaan se vaan tökkäisi laatikkoa ja jos palkkaa ei tullut niin alkoi helposti käyttämään tassujaan ja raapimaan rasiaa. Tässä treenissä ohjaaja sai kyllä olla tarkkana.

Keskiviikkona sitten agilityn vuoro ja minun vuoroni suunnitella rata joka toimisi samalla viikkoratana. Halusin sisällyttää treeniin keinun itsenäistä suorittamista, muurin, renkaan, pussin ja pituudelta kepeillemenon (tällainen lähestyminen kepeille oli jatin 2 luokan kisoissa). Sitten vaan suunnittelemaan rataa, josta tuli tällainen


Kaksi enemmän tekniikkapätkää 7-10 ja 13-18, lisäksi sitten vauhdikasta etenemistä. Loitsun kanssa aloitettiin rauhallisesti tekemällä nuo teknikkapätkät erikseen. Tällä kertaa rimat eivät olleet lainkaan ongelma (35-40 cm), mutta muurilta kääntymisiä tarvitsee harjoitella koska muurin palikat tippuivat helposti. Ensimäisessä pätkässä ennakoiva valssi muurille (#7) hietto takaakiertoon josta oikealla kädellä vienti esteelle #9 ja persjättö ennen putkea #10. Toimi hyvin kun uskalsi läheä ajoissa esteeltä #8 ja aloittaa persjätön ajoissa.

Kepeiltä vienti esteen taaksen #14 sujui hyvin kunhan itse spurttasi tarpeeksi lujaa keppien pään ohi (Loitsu muuten pujotteli aina loppuu eli huikeaa edistustä kepeillä!) heitto muurille #15 ja vastaanotto valssilla este #16 tuosta esteen ja keppien välistä. Lähetys putkeen #17 ja leieröiden kepit lähetys pussiin #18 ja itse olikin hyvin ohjaamassa esteelle #19.

Toisella kierroksella otettiin muutamat keinut avustajan kanssa, jotta itse pääsin sivusuunnassa hieman irti. Tätä täytyisi muistaa nyt vahvistaa ettei aina tarvitsisi olla ihan keinun vieressä.

28.4.2016

Loitsu 4 vee


Onnea pieni harmaa Lilli Loitsu Loikkanen!

19.4.2016

Sheltit instagramissa

Meidän touhuja voi nykyään seurata myös kuvallisena kertomuksena instagramissa. Suurimmaksi osaksi kuvia shelteistä, mutta välillä mukaan saattaa ilmestyä muutakin.



16.4.2016

Edelleen ykkösluokkalaisia

JATin kisat ja Tuomarina Sami Topra. Radan kivoja ja meno mukavaa, mutta aina tapahtui joku pikku virhe.

A-rata: 10 (-14,08, 4,06 m/s) sij.3./10


B-rata: 10 (-14,46, 4,02 m/s) sij. 3./10
Tällä radalla rikkoutui toisena ollut rengas ja loppusuoralla Loitsu meinasin tulla esteen ohi jonka sain juuri ja juuri ennen kieltolinjaa korjattua jolloin Loitsu hyppäsi niin läheltä estettä että rima tippui.

C-rata: 5 (-10,62, 3,88 m/s) sij. 1./9

13.4.2016

Eipä muuta kuin treenailuja

Möllikisojen jälkeen ollaan elelty ihan normaalia arkea eikä tehty mitään kummallista. Viime keskiviikon agilitytreenit sujuivat kyllä vähän odotettua paremmin. Olin alunperun vähän kauhistunut Virpin suunnittelemasta harjoituksesta kun osasin olettaa jo etukäteen että lähettämistä ja pimeitä putken kulmia tässä pitäisi osata. Jos kisaradalla olisi tuollaista ollut niin olisin suosiolla suunnitellut ohjaukset niin että olisi läheltä laittanut putkeen ja kalastellut toisesta päästä kiinni (tai ei kovin kalastelua Loitsun kanssa tarvita kun se kurkkaa aina putken jälkeen missä ohjaaja on menossa). No koska kyseessä oli treenit niin tietysti testattiin niinkuin Virpi ohjeisti eli läheteltiin koiraa kauaksi pimeisiin putkenpäihin. Yllätyksekseni tässä ei ollutkaan mitään muuta ongelmaa kuin ohjaajan luottaminen koiraansa. Ehkä se luotto tässä vähitellen löytyy kun näitä treenjä tekee (siis silloin agilityharrastuksen alussa putket olivat tosi hankalia Loistulle ja niitä on treenattu etupalkan kanssa ahkerasti). 
Toinen opetus treenissä oli, että älä mene tekemään niistoa kepeille vaan anna Loitsun hoitaa hommat. Jos olin ihan keppivälissä avustamassa niin joko jäi minun käteen kiinni siinä toisessa välissä ja pujottelun jatkaminen oli tosi hankalaa tai sitten väisti minua ja ohitti sen toisen välin kokonaan.

Eilen päästiin taas Ellin tokotreeneihin. Tällä kertaa oli muuten treenattukin sitä seuraamista ja sivulletuloja useamman kerran kahden viikon aikana ! ! Kyllä sen naksutin on oiva koulutuväline Loitsun kanssa touhutessa. Nopeasti sain seuraamisesta taas järkevän näköistä kun vaan rauhassa naksulla kerroin sen mitä halusin. Vähän olen tinkinyt tiiviydestä eli Loitsu saa olla nyt pikkuisen kauempana jalasta kuin minusta ihanne olisi, mutta tämä kelpaa kyllä sääntöjen mukaan. Tällä hetkellä kävelee taas takapuoli vähän vasemmalle vinossa, mutta työstetään nyt seuraamisesta mukavaa ja aletaan sitten korjaamaan tuota vinoutta. Vasemmalle kääntyminen on todella vaikeaa kun Loitsulla ei takapuoli toimi tuohon suuntaan laisinkaan  vaan koko koira väistää vasempaan. Jos vaan jaksettaisiin muutaman kerran tehdä takajalkajumppaa vaikka koroketta kiertämällä niin jos se vasemmalle kääntyminenkin sieltä alkaisi sujua.

Tokotreenien lopuksi käytettiin hallia hyväksi kun kerrankin siellä oltiin ja tehtiin neljä toistoa hyppytekniikkaa muistuttamaan lauantain kisoihin että kuinka niitä esteitä hypätään ettei rimat putoile. Toivotaan että muistuttelusta on apua.

Oli muuten mukavaa kun oli vielä valoisaa kun lähdettiin puoli yhdeksän aikaan illalla kävelemään tokotreeneihin.

Netta sai erityiskohtelua maanantaina kun pääsi Villen matkaan rekkakoiraksi. Tuo on tuttua puuhaa Netalle ja matka oli mennyt taas hyvin. Ilmeisesti nukkuessa kun rekka on liikkeessä ja apukuskin tai kuskin penkiltä menoa tarkkaillessa kun lastataan. Olipa tällä kertaa joutuneet jopa poliisin ratsiaan ja Netta oli päässyt poliisin kuvaan, siis valokuvaan.


5.4.2016

Super-mummo agilityn möllikisoissa

Tällä jaksolla en ottanut Netalle rallytokon ryhmäpaikkaa, joten mummolla ei ole ollut omia treenejä nyt pariin kuukauteen. Tuo treenaamisen puute on alkanut näkyä aina hallille mentäessä. Viime viikolla mummo karkasi auton takakontin häkistä ennen kuin sain hihnan kaulaan ja viipotti suoraan hallin ovelle. Korvakaan ei heilahtanut kun yritin komentaa karkulaista takaisin. Lämppälenkillä hallille päin tullessa aloitti kiljumisen ja kiskomisen noin kilometri ennen hallia, joten olihan sille sitten pienet treenit pakko luvata Loitsun treenien päätteeksi.

Eilen oli sitten JATin järjestämät agilityn möllikilpailut ja kun minun ei tarvinnut toimia tuomarina (kiitos Matti, hyvät radat!) niin päätin osallistua Netan kanssa hyppy-putki-luokkaan mini-luokassa. Ihan into pinkeänä Netta hallissa haukkui, eikä lähes 13 v iästä ollut tietoakaan. Nolla rata tehtiin ja kyllähän me ajassa jo nuoremmille hävittiin monta sekunttia, mutta ei kerrota sitä Netalle.

Ja pääasia, että illan jäähdyttely/palauttavalla lenkillä mummo meni hyvällä askeleella ja nyt aamullakaan ei näkynyt mitään kolotuksia tai vaivoja vaan piti normaalin leikkituokion Loitsun kanssa ja metsässä aamulenkillä juoksenteli iloisena. Netta selvästi kaipaa omia treenejään joten pitää sen kanssa touhuilla nyt kevään ja kesän aikana niitä rallytokojuttuja kun mieli ja kroppa on vielä siinä kunnossa että hyvinkin kestävät kohtuullista touhuamista.

Loitsun kanssa osallistuttiin sitten kilpailevien agilityradalle. Nyt se tapahtui ensimmäisen kerran, että Loitsu otti hylätyn kun ampaisi väärään päähän putkea. No ohjaajan mokahan se oli, kun liian hitaasti liikuin. Muutama rimakin tipahteli, joten hyppytekniikkaa taas treenaamaan! Uusinta radalla sentään tulos 10. Osassa rimoista olin selvästi koiran edessä, joten taas ohjaajan moka. Mutta koen myös että Loitsu kävi vähän liian kierroksilla kun ei juuri minimi lämppäilyä enempää päässyt liikkumaan, enkä myöskään käynyt tekemässä lämmittelyesteitä.


1.4.2016

1.4.2016

KEVÄT



Lopputalvesta meidän lähimetsä muuttui tuollaiseksi kaupunkipuistoksi kun siellä tehtiin harvennushakkuita. Tällä hetkellä pohjalla on aika paljon pientä risua ja niitä sitten irrotellaan shelttien häntäkarvoista. Vähän ollaan jo raivattu omia polkuja siistimmäksi noista oksista. Polun ulkopuolella saavat sitten maatua ja varmaan kesän aikana häviävät aluskasvillisuuden, mustikanvarpujen ja saniaisten, joukkoon. Toivottavasti hakkuun veivät myös punkkeja mennessään vähintään saman verran kuin puitakin lähti.


Tällä viikolla päästiin jo Loitsun kanssa tekemään agi treeneissä ihan kunnolla. Maaliskuun teeman mukaan vielä keppi ja kontaktiosaaminen aiheena. Vähän oli Loitsu ylivireessä, mutta kyllä sinne onnistumisiakin saatiin. Irtoaa muuten putkiin aika makeesti jo nykyään. Kyllä niiden putkien kanssa onkin töitä tehty ja palkattu todella paljon.