13.4.2016

Eipä muuta kuin treenailuja

Möllikisojen jälkeen ollaan elelty ihan normaalia arkea eikä tehty mitään kummallista. Viime keskiviikon agilitytreenit sujuivat kyllä vähän odotettua paremmin. Olin alunperun vähän kauhistunut Virpin suunnittelemasta harjoituksesta kun osasin olettaa jo etukäteen että lähettämistä ja pimeitä putken kulmia tässä pitäisi osata. Jos kisaradalla olisi tuollaista ollut niin olisin suosiolla suunnitellut ohjaukset niin että olisi läheltä laittanut putkeen ja kalastellut toisesta päästä kiinni (tai ei kovin kalastelua Loitsun kanssa tarvita kun se kurkkaa aina putken jälkeen missä ohjaaja on menossa). No koska kyseessä oli treenit niin tietysti testattiin niinkuin Virpi ohjeisti eli läheteltiin koiraa kauaksi pimeisiin putkenpäihin. Yllätyksekseni tässä ei ollutkaan mitään muuta ongelmaa kuin ohjaajan luottaminen koiraansa. Ehkä se luotto tässä vähitellen löytyy kun näitä treenjä tekee (siis silloin agilityharrastuksen alussa putket olivat tosi hankalia Loistulle ja niitä on treenattu etupalkan kanssa ahkerasti). 
Toinen opetus treenissä oli, että älä mene tekemään niistoa kepeille vaan anna Loitsun hoitaa hommat. Jos olin ihan keppivälissä avustamassa niin joko jäi minun käteen kiinni siinä toisessa välissä ja pujottelun jatkaminen oli tosi hankalaa tai sitten väisti minua ja ohitti sen toisen välin kokonaan.

Eilen päästiin taas Ellin tokotreeneihin. Tällä kertaa oli muuten treenattukin sitä seuraamista ja sivulletuloja useamman kerran kahden viikon aikana ! ! Kyllä sen naksutin on oiva koulutuväline Loitsun kanssa touhutessa. Nopeasti sain seuraamisesta taas järkevän näköistä kun vaan rauhassa naksulla kerroin sen mitä halusin. Vähän olen tinkinyt tiiviydestä eli Loitsu saa olla nyt pikkuisen kauempana jalasta kuin minusta ihanne olisi, mutta tämä kelpaa kyllä sääntöjen mukaan. Tällä hetkellä kävelee taas takapuoli vähän vasemmalle vinossa, mutta työstetään nyt seuraamisesta mukavaa ja aletaan sitten korjaamaan tuota vinoutta. Vasemmalle kääntyminen on todella vaikeaa kun Loitsulla ei takapuoli toimi tuohon suuntaan laisinkaan  vaan koko koira väistää vasempaan. Jos vaan jaksettaisiin muutaman kerran tehdä takajalkajumppaa vaikka koroketta kiertämällä niin jos se vasemmalle kääntyminenkin sieltä alkaisi sujua.

Tokotreenien lopuksi käytettiin hallia hyväksi kun kerrankin siellä oltiin ja tehtiin neljä toistoa hyppytekniikkaa muistuttamaan lauantain kisoihin että kuinka niitä esteitä hypätään ettei rimat putoile. Toivotaan että muistuttelusta on apua.

Oli muuten mukavaa kun oli vielä valoisaa kun lähdettiin puoli yhdeksän aikaan illalla kävelemään tokotreeneihin.

Netta sai erityiskohtelua maanantaina kun pääsi Villen matkaan rekkakoiraksi. Tuo on tuttua puuhaa Netalle ja matka oli mennyt taas hyvin. Ilmeisesti nukkuessa kun rekka on liikkeessä ja apukuskin tai kuskin penkiltä menoa tarkkaillessa kun lastataan. Olipa tällä kertaa joutuneet jopa poliisin ratsiaan ja Netta oli päässyt poliisin kuvaan, siis valokuvaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti