14.9.2014

8,5 kg Loitsua ja 1 kg läskiä

Varasin Loitsulle Hannelelta fyssari ajan jo ennen kuin koko koira oli kotiutunut pentuhommista. Hoitoon päästiin torstaina vajaan kahden viikon kotihoitojen jälkeen.

Aluksi katsottiin tuttuun tapaan liikkeitä. Viikko sitten Loitsu käveli lenkillä koko ajan vinossa vasemmalle ja jalat astuivat ristiin. Tänään kroppa pysyi jo hyvin liikkeessä suorana. Tai oikeastaan mutkitteli tasaisesti molemmille puolille. Laukkaa ei meinannut nostaa, mutta sen sijaan löytyikin pitkä ravi. Normaalissa ravissa jalkojen liikkeet jäävät hieman lyhyeksi. Siinä pienessä laukkapätkässä joka aikaan saatiin huomattiin että takaosa ei tee kunnolla töitä kun lanneosa ei anna siihen mahdollisuutta.

Pöydällä Loitsu antoi hoitaa itseään taas kerran mallikelpoisesti. Ei tarvitse jännittää, eikä olla koko aikaa nousemassa ylös. Lanneselän alue oikealta aiheutti vähän yritystä kääntyä selälleen ja jossain vaiheessa myös hirveätä nuuskuttelua joka myös saattoi olla sijaistoimintoa.

Jumissa ja työstetään kotona erityisesti oikeaa pakaraa. Kaulaa ja lapaa oikealta. Tehdään sivutaivutuksia joissa toistoja enemmän kiertyen vasemmalle eli venytetään oikeaa kylkeä. Nyt jo käytössä olevien B-vitamiinin ja magnesiumin lisäksi voidaan käyttää lämmintä, esim lämmitettyä kauratyynyä etu ja takaosalla. Lisäksi kokeillaan olisiko parin päivän tehonesteytyksestä apua kuonan poistossa. Ja Hannelenkin mielestä liike ja varsinkin tasainen liike eli ne ravilenkit ovat nyt avainasemassa Loitsun hoidossa.

Otsikkoon viitaten painoa oli 9,4 kg. Ennen pentuprojektia Loitsun paino ollut 8,0 kg.

Päivitys Netan lastenlasten tutkimustuloksiin

Hollie (Funnytail One Trick Pony)
Lonkat A/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV1

Yhteensä 11/14 tutkittu
Lonkat: 4 x A, 4 x B, 2 x C ja 1 x E
Kyynärät: 10 x 0 ja 1 x 3
Polvet: 11 x 0
Selkä: 1 x LTV1

1 kommentti:

  1. Mukava kuulla sun kokemuksia Loitsun palautumisesta pentujen jälkeen. :) Itseäni jännittää kovasti, millaisessa kunnossa Kerttu on pentujen jälkeen, jos kelpievauvoja tulee vaikka seitsemänkin kappaletta. Ainakin ahkeraa hierontaa ja fysioterapiaa on luvassa sen jälkeen. Kuinkakohan kauan koiralla yleensä menee palautumiseen pentujen jälkeen? Oletko jutellut fyssarin kanssa aiheesta? :)

    VastaaPoista