18.12.2013

Nyt se on julkista

Agility MM karsinnat 26-28.6.2015 Jyväskylässä



Hallimestarit Oy:n valmistana teräsrunkoinen tuplavaippainen PVC-halli tarjoaa Jyväskylän alueen koiraurheilijoille kauan kaivatut suojaisat talviharjoitteluolosuhteet ja arki-iltojen prime time -aikoina hallin täyttävätkin lähes kokonaisuudessaan JAT ry:n koulutusryhmät. Tarjolla on kuitenkin harjoitteluaikaa myös alueen muille seuroille tai itsenäisille harrastajille myös koiraharrastuksen ulkopuolelta.

Halli on kokonaismitoiltaan 30 m x 60 m ja harjoittelua varten se on jaettu kolmeen 20 m x 30 m kenttään. Jokaiselle kentälle on oma sisäänkäynti ja kenttien välissä on siirreltävät, läpinäkymättömät väliaidat, pohjana hiekkatekonurmi. Halli on helposti muunnettavissa yhtenäiseksi tilaksi ja sen vuokraaminen myös kokonaan on mahdollista.

Hallin lisäksi meillä on tietysti Killerin alueen suuri parkkipaikka, johon takuulla saadaan mahtumaan kaikki kisaajien ja katsojien autot ihan lähietäisyydelle hallista. Killerin alueella on hyvät lenkkeilymaastot niin lämmittelyyn kuin jäähdyttelyynkin, löytyy metsää, kuntopolkua ja kävelyteitä. Lähistöllä myös lampi jossa koiria voi käydä uittamassa.

Karttalinkki jattilaan

1 kommentti:

  1. No, mutta Onnea!

    Kivaa tulla kerrankin vähän lähemmäs. :)

    VastaaPoista