Netasta huomasin jo pääsiäisen aikaan että totaali jumitus on iskenyt. Pahimmillaan kasoin että mun täytyy kantaa se lenkillä kotiin kun taka-askel oli niin köpöttävä ja koko koira mutkalla vasemmalle. No hitaasti sitten taivallettiin ne kilometrit kotiin ja onneksi joissain paikoissa pystyi päästämään irti niin Netta sai itse säädellä vauhtiaan niin askelkin kulki hieman paremmin. Annoin sitten kaksi päivää särkylääkettäkin ja nyt on yritetty rajoittaa Loikkasen kanssa riekkumista pitämällä Netta valjaissa ja fleksissä.
Tänään päästiin Hannelen hoitoon ja niinhän ne oli selkäfileet ihan jumissa, samoin kuin lonkkien koukistajat sekä etureidet. Netta antoi tehdä hoitotoimenpiteet todella nätisti vaikka varmasti otteet tuntuivat. Välillä piti vähän mulkoilla ja välilllä takajalka tärisi kun kipupisteestä paineltiin. Laseriakin käytettiin hoidossa apuna. Myös vasen etujalka oli selvästi toista jäykemmässä kunnossa.
Nyt sovittiin Hannelen kanssa että otetaan lääketiede avuksi ja varattiinkin heti maanantaille aika eläinlääkärille ja aloitetaan Cartophen piikit nivelaineita lisäämään. Samalla varattiin seuraava fyssariaika toukokuun puoleen väliin ja sitten otetaan tarvittaessa muutaman kerran kuuri jotta saadaan takapotku palautettua kesäksi. Eläinkaupasta haettiin pullon Nutrolin Senioria. Ruokaan lisätään myös Arthrolfex jauhetta ja yritetään etsiä jos jostain saataisiin metsästettyä Back On Trackin verkkoloimi vaikka lainaksi. Tarvittaessa annetaan sitten vielä särkylääkettäkin että saadaan lihaskivut pois. Jospa se näillä takapotkukin taas löytyisi. Ja helpotusta varmasti saadaan myös kevään etenemisestä kun liukkaat tiet sulavat.
Ja miten tähän tilanteeseen on tultu?
Vastaus on yksinkertainen, ihan normaalilla elämällä. Netta ei ole agiliitoa mennyt puoleentoista vuoteen (muutamaa pyrähdystä lukuunottamatta) eli harrastusten kuormittava kroppa ei ole. Mutta lihaksistoa kuormittaa leikkiminen ja pyrähtelyt neiti Loikkasen perässä ja ehkä suhteessa liian vähäinen palautta/rauhallinen liikunta. Oman osansa varmaan aiheuttaneet myös liukkaat tiet. Eli koiran normaali elämä voi olla kuormittavampaa kuin harrastuskoiran elo, jos riittävästä kehonhuollosta, lämmittelystä ja jäähdyttelystä ei huolehdita.
Laihiksellekin Netta joutuu koska painoa oli peräti 8,6 kg.
Toipumisia Netalle! :)
VastaaPoistaMeillä kanssa Hippu Selkäjumisen kanssa täällä toipuillaan ravilenkeillä, nivelaineilla ja Nutrolin Sennulla, kun talven kylmät ja liukkaat ovat tehneet hallaa.