6.3.2013

Fysiota taas


Tulin tulokseen että ei kannata ottaa sählää 10 vuotiasta mummo-shelttiä ja nuorta (10 kk) vilkasta neitishelttiä samaan aikaan fysioterapiaan. Varsinkaan jos et saa mukaan apukäsiä.

Kun viimeksi sunnuntaina koiria hieroin niin molemmat vaaleat tuntuivat omaan käteen vallan hyviltä. Ihan pieniä kiristyksen paikkoja vain löytyi. Koska tiistain aika oli varattu Muffyn nimellä niin päätin sen viedä kontrolliin ja mukaan otin sitten Loikkasen jotta Hannele voisi katsoa sen takajalankiristystä. Tosin kiristys oli jo omaankin käteen vaihtunut kahdessa viikossa vasemmasta takajalasta oikeaan takajalkaan. Ja samaan Hannelekin päätyi kopeloinneissaan. Mummolla jumia vasemassa etujalassa ja varsinkin lavan takana rangan vieressä tuntui olevan kipupiste. Vähän myös ristikkäinen takajalka sai hoitoa osakseen. Samat jalat olivat myös Loikkasella hoidon kohteena eli vasen etu ja oikea taka.

Saatiin me lopulta painot myös molemmilta erikseen. Loitsulle puntari näytti 7,8 kg ja Muffylle 6,6 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti