Vuotta on kulunut jo kaksi viikkoa ja minä olen mielessäni miettinyt vuoden tavoitteita. Viimeiset vuodet olen ollut "tätiharrastaja" joka käy ahkerasti viikkotreeneissä, mutta harvoin hallilla itsenäisesti treenaamassa. Marin kanssa syksyllä käynnissä ollut juoksu aa projekti on ollut poikkeus tässä. Kuitenkin olen nauttinut tällaisesta vähemmän tavoitteellisesta treenaamisesta. Minulla ei ole ollut kovaakaan hinkua päästä kisaamaan eikä vähäisintäkään halua stressata ja kisata arvokisatuloksia joka vuodelle täyteen. Netan kanssa ollaan päästy nauttimaan useista SM kisoista ja MM karsinnoista että on tuntunut että ne on nähty, vaikka silloin kun siellä kisaamassa oli niin se oli mukavaa. Loppuvuodesta Loitsu alkoi olla oikeasti siinä taitotasossa että kisaaminen on järkevää ja tänäkin vuonna varmaan kisataan aina sopivissa kisoissa.
Mummokoirien tavoitteet, Netta ja Muffy
- Pysyä edelleen terveenä ja hyvävointisena
- Netta saa jatkaa rallytokoilua ja osallistua möllikisoihin
Loitsun tavoitteet
- Pysyä edelleen terveenä ja hyvävointisena
- Harjoitella monipuolisesti agilityssä tarvittavia taitoja
- erityisessä treenissä juoksu aa projekti loppuun, pujottelun loppu varmemmaksi ja hyppytekniikka
- Kisailua sopivissa kisoissa (möllit ja viralliset)
- Treenailla tokoa/rallytokoa/temppuja ja ehkä kokeilla möllikisoja näissäkin lajeissa
- Treenata edelleen hihnakäyttäytymistä paremmaksi
- Nauttia elämästä
Lauran tavoitteet
- Nautti harrastamiseta ja harrastaa/talkoilla sen verran ettei siitä tulee stressaavaa
- Rajoittaa herkkujen syömistä ja liikkua aktiivisesti
- Opiskelu-, työ- ja raha-asiat kuntoon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti