29.12.2015

Joulukuun reissuja

Sheltit ovat kerenneet joulukuussa reissailla ristiin rastiin Suomea.

10.12 otettiin suunnaksi Vaasa ja ajeltiin kummitytön perheen luo. Reissu venyi suunnitellusta kolmesta yöstä kuuden yön mittaiseksi kun olimme toivottuja ja tervetulleita vieraita. Paikalla oli kolme aikuista, kolme lasta (5 kk, 2 v ja 5,5 v) ja shelttineidit. Vaasassa koirien elämään ei kuulunut kuin osallistuminen lapsiperheen normaaliin elämään, joka tosin on aika paljon tapahtumarikkaampaa jo sellaisenaan kuin meidän kotielämä. Minä kävin mm. kummitytön kanssa katsomassa teatteriesitystä, Mimmi-lehmän ja Variksen joulu, sekä osallistumaan kerhon joulujuhlaan. Lisäksi kestitsimme vähän minullekin tuttuja vieraita sekä pidimme syntymäpäiviä minulle vähän vieraammassa seurassa. Sheltit saivat kaikilta ihasteluja ja kiitosta hyvästä käytöksestä.

19.12 suunnattiin aamusta auton keula Jyväskylästä kohti Naantalia ja siellä käytiin vain pikaisesti kääntymässä. Haettiin isäntä ja isännän tavarat autonkyytiin ja huristeltiin takaisin Kotiin.

Joulua suuntasimme viettämään Varkauteen jossa Ville oli luvannut toimia joulupukin apulaisena kahdessa paikassa. Jouluna nukuttiin ja syötiin hyvin.

Joulun jälkeen suunnattiin Loitsun kanssa kinkunsulatus agilityn möllikisoihin Viiki areenalle Kurkimäkeen (Kuopio). Osallistuttiin mölliradalle, joka oli hyppyrata, mutta sisälsi muutaman kinkkisen kohdan. Tämä rata meni vähän räjähdysherkän koiran kanssa juostessa kun edellisen kerran on agilitattu marraskuun lopussa. Virheinä mm. rimantiputuksia ja renkaan kehikosta hyppäämisiä... no sentään lähdössä odotti kiltisti ja putkiin irtosi!

ratapiirros Lauran muistista luonnostelema

Toisena sitten kilpailevien agilityrata, jossa kaikki kontaktit ja pujottelu. Tässäkin oli muutama kinkkinen kohta, mutta paljon hyvää tekemistä. Hylätty tuli jo kolmosesteen jälkeen kun Loitsu kerkesi käydä yhden pujottelukepin kiertämässä. Kuutos esteenä ollut puomi meni oikein hienosti ja taisi olla ensimmäinen kerta kun se oikeasti kisamaisessa tilanteessa radalla tehtiin. Hieno pysähdys sinne. Tällä radalla onnistui myös rengas kun se oli heti puomin jälkeen. Vire oli sopiva niin Loitsu kerkesi paremmin tähdätä mistä mennä. Pujottelulle kokeilin takanaleikkausta mutta kiepsahti ensimmäisellä yrittämällä pois, joten otin lähestymisen uudelleen ja onnistuttiin. Lopussa vielä aa johon tein sellaisen suorituksen kun juoksuaa treeneissä on harjoiteltu, mutta enehtinyt olan yli katsoa kuinka osui kontaktille. Tällä radalla ei myöskään tippunut tai edes kolahtanut yhtään rimaa (40 cm) joten tyytyväinen olin ja hyvä harjoitus meille uudessa hallissa saatiin.

ratapiirros Lauran muistista luonnostelema

Maanantaina 28.12. ajeltiin taas Varkaudesta kotiin Jyväskylään. Joulukuu on muuten ollut meille taukoa agilitystä ja tammikuun alussa täytyy käydä ahkerana muutamat aa treenit tekemässä ennen osteopaattia ja sen jälkeistä muutaman viikon taukoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti