30.8.2016

Huh-huh tuomarikurssia

Ihan omasta halusta ja kiinnostuksesta olen siis hakeutunut agiltyn ylituomarikurssille vuosimallia 2016-2017. Agilityn harrastamista on kohta (ensivuonna) takana 20 vuotta ja vähän kaikkea on tullut kokeiltua. Oman koiran kouluttamista, kisaamista, muiden kouluttamista, kisajärjestelyjä niin kisajärjestelyjen kehittämisestä kuin ihan SM kisojen ja MM karsintojen järjestelyistä. Myös kaikki kisoissa tehtävät hommat ovat tuttuja (tuomarointia on tullut kokeiltua mölleissä). Lisäksi on tullut toimittua aluksi nuorisojaoksessa (VarPS) ja sen jälkeen kilpailutoimikunnassa, koulutustoimikunnassa, hallituksessa niin jäsenenä kuin pj:näkin.

Noin viisi vuotta sitten tuli olo, että voisiko löytyä vielä joku uusi puoli niin mukavasta harrastuksesta? Edelliselle tuomarikurssille vähän jo mielin osallistua, mutta kaikki hakukriteerit eivät silloin täyttyneet (kouluttajan jatkokurssi ja ylituomari1). Tässä välissä on ollut myös valmentajakurssia, mutta jotenkin tämä tuomari puoli on tuntunut kiinnostavammalta joten uutta kurssia odotellessa suoritin hyvissä ajoin nuo puuttuvat kriteerit täyteen.

Nyt on ensimmäinen kurssiviikonloppu kohti agilityn ylituomaria käyty ja lupa jatkoon saatu (kurssilta voi tippua pois missä välissä vain) ja olen sopinut ensimmäisen tuomariharjoittelun VarPSin agilitykisoihin 10.-11.9.2016.

Tuomariharjoittelussa minä suunnittelen radat ja laitan ne hyvissä ajoin vastaavalle tuomarille näytille ja hän kommentoi ratoja ja muokataan niitä sitten kommenttien perusteella. Kisapaikalla toimin tuomarina ja vastaanottava tuomari tarkkailee touhujani ja hänellä on myös valta muuttaa minun arvostelujani esim. antaa virhe tai ottaa virhe pois. Hän on myös vastuussa tuloksista ja allekirjoittaa pöytäkirjat ja jaetut luvat ja sertit tulevat hänen nimiinsä. Tuomarointiharjoittelussa täytyy tuomaroida koiria agilityradalla vähintään kahdessa tasoluokassa, joista 1 ja 2 luokat ovat suositus, mutta ei estettä tuomaroida myös 3 luokkalaisia. Harjoituksia täytyy tehdä sen verran että tulee tuomaroineeksi noin 100 starttia. Minun tuomarointia Varkaudessa valvoo Esa Muotka.

Ensimmäisenä kurssiviikonloppuna käytiin läpi sitä kaikille tuttua agilityn sääntökirjaa (Kilpailusääntö). Tosin ei me keretty sitä loppuun saakka käydä ja agilitytuomarin ohje (Judging Guidlines) jäi kokonaan seuraavalle viikonlopulle, kun meidän kurssiryhmä oli aktiivinen ja kyseli paljon. Saatiinkin kiitosta että osattiin säännöt jo ennakkoon aikalailla hyvin. Lisäksi meille pidettiin luentoja vuorovaikutustaidoista ja tuomarin moraalista sekä mittausluento agilitykoirien säkäluokan määrittämisestä. Hallilla käytännön harjoitteluna olikin koirien mittaamista sekä agilityradan rakentamista ja tuomarointia, tuomarointilinjoja, esteiden suorittamista ja virheiden tulkitsemista.

Seuraava viikonloppu on lokakuun lopussa ja sinne täytyy kotiläksynä suunnitella 1,2,3 + joukkue agilityradat ja Salmen (Mujunen) kotiläksynä tutustua moraalia tai oikeudenmukaisuutta käsittelevään kirjaan ja tehdä kirjallinen analyysi agilitytuomariuden kannalta. Tietysti suunnitellaan tuomaroitavat radat myös tuomariharjoitteluun.

Viikonloppu oli rankka kun ohjelmaa oli aamusta iltaan, mutta tykkäsin ihan älyttömästi viikonlopusta ja odotan näitä väliharjoitteluita ja tehtäviä sekä seuraavaa viikonloppua. Tällä hetkellä olen tuomariharjoittelija ja otan tämän ajan ihan harjoittelun kannalta yrittäen painaa neuvot mieleen ja kehittyä niisät. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja saadaanko kaikki tehtävät, harjoittelut ja viikonloput suoritettua niin että jonain päivänä saan toimia tuomarina ilman valvontaa.

1 kommentti: