2.8.2016

Agilityn pentukurssista

Olen tällä jaksolla kouluttanut agilityn pentukurssia. Kurssi alkoi maaliskuun alussa ja pennut olivat tuolloin noin 6 kk vanhoja. Meillä on vielä muutama treenikerta jäljellä elokuussa ja kohta kaikki pennut alkavat olle 1 v täyttäneitä.

Olen tykännyt todella paljon tämän kurssin kouluttamisesta. Koirat ovat edistyneet huimaa vauhtia ja ohjaajat ovat innokkaasti mukana ja tehneet myös annetut kotiläksyt. Kurssilla me alkuun tehtiin agilityyn valmistavia juttuja, kuten kontaktille pysähtymisen (2o2o) alkeita laatikolla, namikupille juoksemista, paikallaoloa... tämän jälkeen alettiin tutustumaan esteisiin pentujen ehdoilla. Hyppyjä tarjoamisen kautta ja rinnalla hyppytekniikkatreenejä, putkea, matalaa puomia ja pientä keinua. Kurssin aikana käydään kaikki esteet tutustuen läpi ja rankimmat esteet jätetään hautumaan myöhempiin aikoihin (täysikorkea A, pujottelu). Kaikissa hypyissä rimat ovat todella matalalla ja toistoja tehdään rajattu määrä.

Mikä mukavinta, saan myös ensijaksolla kouluttaa uusia pentuja sekä agilityn alkeiskurssia :) Jos haluat tutustua agilityyn (Jyväskylässä) nyt kannattaa ilmoittautua mukaan! Vinkkaa myös kaverille.


Tarkempia tietoja: http://www.jatti.fi/joomla/index.php/11-ajankohtaista/127-syyskauden-alkeis-ja-pentukurssit.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti