Meillä on Loitsun kanssa menossa oikein möllikisakierros. Tänään kisattiin JATin järjestämissä JatPailuissa (epäviralliset agilitykilpailut) hyppy-putki radalla, joka oli kunnon vauhtibaana isolla kentällä. Ensimmäisellä kierroksella ohitus esteestä #13. Treenin kannalta ohjasin putket #10 ja #15 niin että jouduin tekemään takanaleikkauksen putkelle. Näitä on treenattu pari kertaa harjoituksissa ja alkaa toimimaan tällaisissa tykityskohdissa jo hyvin. Piirtelin ratapiirroksen ulkomuistista, joten suunnilleen sitä mitä tuomari oli suunnitellut. Uusintakierroksella tehtiin vauhdikas nollatulos jolla sijoituttiin sijalle 3.
|
Suuntaa-antava ratapiirros |
|
|
|
|
|
|
Myös mummot pääsivät pitkästä aikaa radalle. Netta on jo muutaman treenikerran ollut väkisin menossa halliin. Viimeksi karkasi autolta hallin ovelle eikä suostunut tulemaan takaisin. Toisena ratana oli mölleille tarkoitettu helppo agilityrata. Oikein sopiva myös eläkkeellä oleville mummoille. Molemmat mummot tekivät radalta sutjakkaat nollat, sekä olivat kovin tärkeinä ja tarkkoina radalla. Nyt nukkuu koko kolmen kopla tyytyväisenä.
|
Agilityrata jotakuinkin näin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti