8.6.2013

Tänäkin vuonna, Agility SM kisat

Agilityn SM kisat lähestyvät. Tällä kertaa olen ainoastaan joukkueen varakoiran asemassa Muffyn kanssa ja luvannut olla hälytysvalmiudessa kunhan ehdin kisapaikalle ajella (eli noin 4 tuntia).

Tänään huomasin että kisakirje, aikataulut ja lähtölistat on julkaistu. Samalla mielessä käväisi kaksi ajatusta. Lähtisikö sittenkin SM kisoja katsomaa, varsinkin sunnuntain yksilökisat voisivat olla mukavaa katseltavaa katsomon puolelta. Toinen ajatus oli, että onneksi tänä vuonna ei tarvitse olla näitä kisoja järjestämässä kun muistaa mikä hulabaloo viimeisillä viikoilla oli käynnissä alkuvalmisteluista huolimatta. Suurin urakka oli numeroliivien kuorittaminen!

Kisojen nettisivut löytyvät osoitteesta http://agilitysm2013.net/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti