20.5.2019

Loitsun eka nolla 3 luokassa

Loitsun kanssa on kisattu 3 luokassa viime joulukuussa Kotkassa (hyl, hyl ja 10), tammikuussa Helsingissä (20 ja 15), huhtikuussa Järvenpäässä (hyl, 5 ja hyl) ja Kuopiossa (20, hyl ja hyl). Kuopion kisojen jälkeen olin jo lopettamassa koko agilityssä kisaamisen kun tuntui, että kokonaisen ehjän kisaradan tekeminen ei meiltä onnistu. Istuin Kuopiossa yksin ja mietin miksi olen täällä, kun mulla ei ole yhtään kivaa. Ystävien kanssa käytiin noiden kisojen jälkeen keskustelua harrastamisesta, treenaamisesta, kisaamisesta ja motivaatiosta. Minuun valettiin uskoa meidän vahvuuksista ja mietittiin heikkouksia. Yksinään kisaaminen ei kiinnosta, mutta onneksi pääsin ystävän kassa kisareissulle. Jos mikä niin sosiaaliset kontaktit ovat olleet jo useamman vuoden minulle se syy harrastaa agilitya. Lisäksi se että tulee liikuttua säännöllisesti myös hengästymiseen saakka.

Kisareissulle suunnattiin Vantaalle Ojangon koiraurheilukeskukseen Border Agility Teamin kisoihin. Kisoissa tuomarina Riikka Kankainen.

Kuopion kisojen jälkeen oon miettinyt millaisissa tilanteissa ne "empäs irtoakkaan ja jään haukkumaan" paikat syntyy. Näissä kisoissa sitten ohjasin nämä tunnistamani paikat huolellisesti enkä olettanut. En myöskään tähdännyt nopeimpaan nollaan vaan hyvään tulokseen niillä ohjauksilla mitkä meillä toimivat.

A-rata hyl
hyvä rata, jossa Loitsu hyppäsi yhden hypyn takaisin. Lisäksi tippui yksi rima (tippui todella monelta muultakin). Hyvää menoa ja paljon onnistuneita juttuja. Meille uusi alusta.


Chr-rata 0 (-6,85) 0 sij. 7. /27
Meidän eka 3-luokan nollarata :) Hiekkakenttä ja rimat 40 cm.
B-rata hyl
Tässä sitten tippui rimoja enemmän ja vähemmän. Hylkäys taisi tulla koiran pysäyttämisestä, mutta rauhoitin tilanteen kun kaksi rimaa ja kielto oli jo tullut. Todella jännä tuo muurin ohitus, ei oltu ainoita joille noin kävi. Rimoja tippui turhan paljon. Ehkä Loitsulla kunto ei riittänyt enää kolmannella radalla nostamaan tassuja riittävän korkealle. Kisapäivänä myös kevään ensimmäiset lämpimät kisakelit.

Kyllähän sitä kahden onnistuneen radan jälkeen on hyvällä mielellä ja katsotaan milloin saadaan reissuseuraa jotta päästään kisaamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti