Jyväskylän Agility Teamissa on tänä syksynä aloitettu RallyTokon treenaaminen kolmen ryhmän voimin. Me ilmoittauduttiin Netan kanssa mukaan ALO-ryhmään ja ollaan nyt muutaman kerran käyty maanantaisin treenaamassa.
Tänään perjantaina JAT järjesti RallyTokon möllikisat ja tietysti niihin lähdettiin testaamaan mummon keskittymiskykyä agilityhallissa. Kun ei ihan aloittelevia enää olla niin ilmoittauduttiin ALO luokkaan, jossa palkkaamisesta olisi tullut -10 pistettä (mutta ei siis hylättyä).
Tuomari oli ensimmäiseksi tehtäväksi meille vaikea kyltin
Tämä on saatu onnistumaan treenitilanteessa, kun laitan namin puolen metrin päähän Netan eteen. Nyt tein radalla pienen huijauksen ja taputin maata Netan edessä. Ensimmäisellä yrittämällä Netta nousi istumaan, joten uusittiin kyltti. Toisella yrittämällä pysyi sitten hienosti maassa, mutta kun annoin luvan jatkaa matkaa niin Netta jäi ihmeissään etsimään sitä namia. Tästä kun päästiin eteenpäin niin loppurata sujuikin erittäin mukavasti.
Pisteitä saatiin 92, aika 1,40,81
Vähennyksiä 1 kyltiltä uusiminen -3 ja talutin -1, 2 kyltiltä puutteellinen yhteistyö -3 (tuosta haistelusta ja namin etsimisestä) sekä kyltiltä 10 (pujottelu) talutinvirhe -1.
Kommentteina: "Alkukankeuden jälkeen hienonnäköistä menoa!"
Sinille kiitos meidän radan kuvaamisesta, kerrankin on videokuvaa Netan rallyista :)
Hyvä te! Vähänkö mummokoira on ihana kun toinen ihan tohkeissaan <3 Virallisiin vaan!
VastaaPoista