Hain Muffylle paikkaa Kennelliiton silmäpaneeliin, mutta saatiin tänään tieto että emme päässeet mukaan. Mukaan ei otettu yhtään koiraa jonka epäilyttävä tuloksesta on alle 12 kk aikaa. Täytyy anoa uudestaan syksyllä, silloin tuo vuoden raja jo täyttyy.
Itse Muffyynhan tuo tulos ja silmäpaneeliin pääsemättömyys ei vaikuta mitenkään. Muffyn näkö on minusta edelleen yhtä hyvä kuin ennenkin ja SM kisoihin ollaan kovaa vauhtia kesäkuussa menossa.
Toisaalta lähes sokean Millan elämää seuranneena tiedän että koira pystyy aika paljon kompensoimaan huononnutta näkökykyä muulla tapaa. Näön huononemista ei välttämättä pysty ilman osaavaa silmälääkäriä toteamaan ennenkuin näkö on jo todella huono. Mutta minä en tuota jaksa murehtia etukäteen. Taika toimi Millan oppaana ja Netan tehtävä on olla Muffyn opas, jos sellaista tarvitaan, ja minä autan niin kuin pystyn. Esimerkiksi Millaa aloin varoittamaan rappusista ja katukivetyksistä sanallisesti.
Muffy on tutkittu elämänsä aikana silmistään kuusi kertaa
helmikuu 2003 terve (pentutarkastus) terve
maaliskuu 2004 (1v 4kk) terve
huhtikuu 2008 (5v 4kk) terve - muutama karva - Päivi Kalllioniemi
marraskuu 2009 (6v 10kk) terve - Jari Aho
syyskuu 2011 (8v 9kk) PRA: epäilyttävä - Päivi Kallioniemi
marraskuu 2011 (8v 11kk) terve - Jari Aho
Käytätkö Muffyn viä uusintatarkissa vuosi pra-lausunnon jälkeen? Yhdistys varmaan sen maksais, kuten Zeldallekin.. Vois sit kimpassa taas johonkin viedä? :p
VastaaPoistaKyllähän se pitää jotenkin vielä tutkia. Oma ajatus ois että yritän syksyn silmäpaneeliin, mutta suunnitelmat voi muuttua.
Poista