12.1.2012

Kyllä mekin on treenattu

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä jäi keskiviikon agilitytreenit väliin koko treeniryhmältä kun oltiin kuka milläkin suunnalla suomea. Sen jälkeen on pienellä porukalla treenattu kaksi kertaa.

Eilisiin treeneihin olin Muffyn kanssa varautunut ettei se irtoaisi niin paljon kuin treenissä tarvitsisi ja nopeasti otettaisiin apua ja namikuppia käyttöön jos tarvis. Mutta mites kävikään. Ne irtoamiskohdat eivät juuri ongelmia tuottaneetkaan, vaan enemmän oli ongelmia putken väärän pään ohittamisessa eli hallussapidossa. Toinen ongelmia tuottanut kohta oli kaksi takaavientiä joista ensimmäinen toimi loistavasti poispäinkäännöllä mutta toiseen en tökkäämällä sitä taakse kerennyt viedä. Toimivaksi todettiin sitten kaksi poispäinkääntöä peräkkäin kunhan otettiin oikeat (koiranpuoleiset) kädet ja haltuunotto käyttöön. Muffylla on aikojen myötä kehittynyt oikein oivallinen tapa lukea itse rataa jos sitä ei ohjaa kunnolla.

Pitkästä aikaa kävin myös kouluttamassa kun tuurasin Mariaa Jatko 2 ryhmän treeneissä. Olipas mukava taas kouluttaa pitkästä aikaa muitakin kuin omia treeniryhmäläisiä. Keväälle en vielä omaa koulutusryhmää ota koska hallitus ja SM kisojen järjestely tulee hoitaa kunnolla. (Kävinhän minä joululomalla katsomassa Lotan ja Halmin treenejä ja antamassa vinkkejä. Hienosti on Haamu edistynyt agilityssa.)

Helmikuun lopussa Muffy osallistuu Lotan kanssa VarPSin järjestämään Lotta Vuorelan pitämälle agilityn viikonloppukurssille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti