Omistaja uutta opiskelemassa.
1.2.2014
19.1.2014
Lenkkireitit lisääntyi
Kun matkassa oli vain yksi koira niin käytettiin tilaisuus hyväksi ja lenkin varrella treenattiin puiden kiertämistä, kiville kiipeämistä, sivulle tuloa ja otettiin myös parit onoff treenit kun sopiva kivi matkalle osui.
Pakkasta on keskisuomessa pitänyt jo viikon verran. Kun metsäreittiä "uimarannalle" päästiin niin huomattiin että jo useammat jäljet rantajäällä menivät, joten mekin uskaltauduttiin sinne kulkemaan. Jäiden myötä saadaankin aina yksi uusi lenkkireitti.
12.1.2014
Vuodenlopun rekkareissulla
Hypättiin koirien kanssa Villen kyytiin vuoden viimeisiksi päiviksi ja kotiuduttiin juuri ennen ilotulituksen alkua tiistai iltana. Suosituin matkustuspaikka oli minun sylissä apukuskin paikalla. Seuraavaksi suosituin apukuskin jalkatilassa.
10.1.2014
Vuosi aloitettiin osteopaatilla
Netta ja Loitsu pääsivät Jerryn käsittelyyn. Molemmat selvästi nauttivat hoidosta ja makasivat kiltisti pöydällä. Netalla hoidosta on jo paljon kokemusta, mutta Loitsulle hoitokerta oli vasta kolmas. Tosin on sitä itse tullut hierottua ja pari kertaa myös Maria on hieronut.
Molemmat olivat hyvässä kunnossa ja hoidon jälkeen entistä vetreempiä. Etuosassa kuormitusta takaosaa enemmän. Netalla vasen lapa vaati enemmän aikaa. Loitsulla taas hieman kireyttä vasemmalla rintarangassa ja kylkiluiden välissä. T ällä kertaa Neta rangassa joustoa molempiin suuntiin, jos tosi tarkkana on niin vasen kylki aavistuksen tiukempi ja lannerangassa muutamassa nivelessä vähemmän joustoa.
1.1.2014
Tilaa:
Kommentit (Atom)






