22.8.2016

Elokuu

Elokuussa ollaa päästy Loitsun kanssa taas agilityn treenaamisen makuun, touko-kesäkuussa juoksut ja kesäkuun lopussa anturahaavat vähän rajoittivat meidän treenaamista kesällä. Toisaalta ainakin minulle kunnollinen tauko agitreeneistä tekivät oikein hyvää ja heinäkuun lopulla aloinkin jo katsella kalenteria jos joku kisa sattuisi sopivasti. Kisaamaan ei olla vielä päästy, kun olin sopinut jo muita menoja viikonlopuille. Toisaalta nyt ollaan elokuun treenit keskitytty tekemään juoksu aa treenejä jotta se onnistuisi kisoissa jatkossakin. Ei me ollaa yhtään virhettä aalta saatu, mutta minun makuuni vähän vajavaiseksi on jotkut osumat jääneet.



Viime viikonloppuna oli Vaasassa kouluttamassa VASin kisaavia ja möllejä. Mukavaa kun koulutukseen oli uskaltautunut monta möllikoirakkoa mukaan. Kaikki koulutettavat olivat mukavia ja koirat hyviä harrastuskoirien alkuja. Treeniradaksi olin suunnitellut kilpaileville 30 esteen radan ja mölleille 4 noin 10 esteen pätkää, jota tehtiin sitten kunkin koirakon mukaan.

Ensi viikonloppuna kutsuu tuomarikurssin ensimmäinen viikonloppu Tampereella Varalan urheiluopistolla. Lukujärjestyksen mukaan täyttä agilityasiaa pe ja la 9-21 ja sunnuntainakin aloitetaan heti kahdeksalta käytännöllä ja kahdelta päästään näyttämään jäikö mitään oppeja päähän kun laittavat tenttipaperin nenäneteen. Innolla odotan viikonloppua ja täytyy tällä viikolla totella vähän aikaisempaan herätykseen kuin viimeviikkoina.

Vielä ennen tuomarikurssia vietetään keskiviikkona Jattilan avointen ovien päivää. Ollaan siellä Loitsun kanssa käytettävissä pariagilitynkisaan jos jollain ei lähipiiristä löydy tuttua jonka kanssa pääsisi rataa testaamaan. Lisäksi Loitsu ja Muffy saavat päivystää infossa ja olla rapsutuskoirina. Samalla kertoillaan JATin ja JAT-Tilan toiminnasta sekä varmasti saa kertoilla myös shelteistä. Onneksi tällä hetkellä näyttäisi että sää suosisi meidän tapahtumaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti