28.7.2014

Salli ja Salama 17 vrk


Sunnuntaipäivä vierähti pentuja hoitaessa Varkaudessa. Pennut ovat jo reilun 2 viikon ikäisiä. Niiden silmät ovat jo auenneet ja kuulo on alkanut toimia. Kyllähän pennut tarvitsivat nimet joten Vernerin kanssa nimettiin ne Salliksi (Salli Carrera) ja Salamaksi (Samala McQueen), Salama McQueen - elokuvan kaksikon mukaan.

Loitsu on pennuille esimerkille emo. Pennut kasvavat huimaa vauhtia kun ruokaa on usein tarjolla. Lisäksi Loitsu pitää pennut ja pentulaatikon todella siistinä. Ei löydy kakkaa tai likaa pennuista eikä lakanoista. Vain Loitsun lenkiltä tuoman hiekan takia pentulaatikkoa täytyy välillä siivoilla.

17 vrk, Salli 550 g ja Salama 850 g
Molemmat pennut ovat omanlaisiaan persoonia jo nyt ja niiden käyttäytymistä oli mukava seurata ja tästä eteenpäin kehitys vain kiihtyy ja uusia asioita opitaan joka päivä. Eilen illalla pennut ensimmäistä kertaa selvästi huomasivat myös toisensa muussakin kuin nukkumakaveri mielessä ja vähän yrittivät maistella myös kaveria sekä läpsäistä pienillä tassuilla.

Salli pienempänä ja laihempana ottaa jo vauhdikkaista, vaikkakin kovin horjuvia askeleita ja siirtyy nopeasti pentulaatikon reunasta emon luo. Salaman maha painaa hieman enemmän ja meno on enemmän ryömimistä. Mutta kyllä hyvin syönyt maha alkaa nopeasti solakoitumaan, kun pentu alkaa liikkua aktiivisemmin.

Salli on alusta saakka ollut kovin menevä ja määrätietoinen tyyppi, vaikka kovin pienenä syntyikin. Toisaalta Sallia kun käsittelee on se sylissä todella rento ja luottavainen.

Salamaa ei taas maailman meno paljon hetkauta. Se nukkuu useimmiten selällään tassut kohti taivasta. Rennosta olemuksestaan huolimatta löytyy siitäkin aktiivinen ja jäntevä tyyppi. Käsiteltäessä Salama onkin enemmän menossa ja käsittelijään tutustumassa, kuin vain söpöstelemässä.


3 kommenttia:

  1. Voih miten ihanat pienet ja huiput nimet :D Isiltä paljon pusuja Salamalle ja Sallille!

    VastaaPoista
  2. Siinä ne jo kurkistelee <3 Hyvät nimet!
    -Eevis

    VastaaPoista
  3. Salli on kyllä niin kivan värinen merle ja kuulostaa nyt jo hauskalta tyypiltä ;) Jääkö Minnalle kun on häntä mutkalla?

    VastaaPoista